sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Köllikkäukon 4. viikko


Neljän viikon treenirupeama on takana. Ei ole ollut vielä niin kauhean rankkoja settejä, mutta niiden toteuttaminen vaati ihan suunnittelua. Harjoittelutunteja viikoille tuli noin 10 – 12 tuntia viikko, paitsi tällä neljännellä viikolla. Tämä viikko oli ”lepoviikko”. En kuitenkaan malttanut olla tekemättä mitään tälläkään viikolla.

Kävin siis yhden kerran salilla, lenkillä ja uimassa. Sunnuntain itsenäisyyspäivän pyöräily oli myös ohjelmassa. Vein myös vaimon etelään lauantaina. Käytiin Hollolassa katsomassa jääkiekkoa ja ajettiin kotiin syömään romanttinen päivällinen. ABC:n eväs vaihtui pizzaan, joka syötiin sohvalla mäyräkoirien tarkan seurannan alla. Lepoviikko tuli ihan tarpeeseen ja sain tehtyä muutaman rästityön kotona, kun oli hieman aikaa. Sain autooni vielä uudet nastarenkaat alle liukkaiden kelien varalta.


Sunnuntain itsenäisyyspäivän pyöräilystä sen verran… Se on käsittääkseni perinteenä Joroisten Sporttiklubin ohjelmassa. Joroisten Sporttiklubin jäsenet ja muutamat ulkopuoliset innokkaat pyöräilevät neljä tuntia sisäpyörillä vetäjän (Kaj Järveläinen) opastuksella. Erinomainen musiikki ja Kaj’n kannustava opastus antaa hyvät sykkeet tekemiselle. Olipa vielä videotykin kautta reittikuvaa kilpailureitistä Lanzaroteltakin. Juomaa kului treenissä noin 4 litraa ja hiki lensi. Oli todella hienoa.

Köllikkäukko viime vuonna näihin aikoihin

Tarkistin vielä tämän vuoden treenit ja ajattelin jakaa sen tähän blogiin:
Treenitunnit vuonna 2015 tähän mennessä ovat 300:45:47. Siinä ovat kaikki treenit ja kilpailut.
Juoksua on tullut 919,6 km. Juoksukilometrit tulevat varmaan kasvamaan ensi vuonna.
Pyöräilyä on tullut kohtalaisesti, 3248,21 km. Kaj Järveläinen oli oikeassa eli vauhtia tulee lisää, kun 1000 km on ylitetty.
Uintia on kertynyt 97,25 km. Ei olisi uskonut vielä viime vuonna tähän aikaan, että olisin räpiköinyt täyden matkan kilpailun vaatiman uintimäärän yhdellä kertaa. Tästä on hyvä jatkaa ja katsotaan vielä, mitkä ovat vuoden lopussa lukemat. Pitää kuitenkin muistaa, että tärkeintä ei ole se määrä, vaan laatu.

Seuraavat kolme viikkoa pitäisi ottaa hieman kovemmin. Huomisen aloitan uinnilla ja Anskun vetämällä joogalla. Jooga on ollut todella hyväksi keholle ja pyrin pitämään sen ohjelmassa.
Nyt kuitenkin hyvää itsenäisyyspäivää, ja kiitos ukit sekä sotaveteraanit siitä, että meillä on itsenäinen Suomi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti