Sunnuntai ja maanantai - siirtyminen
Matka alkoi heti sunnuntaiaamuna hyvän valmistautumisen
jälkeen lompakkoepisodilla. Olin pakannut kaikki tavarat jo edellisiltana ja
lähtöä tekiessä vaihdoin suukot vaimon kanssa. Otin auton avaimet, puhelimen,
passin, mutta lompakkoa ei löytynyt mistään. Iski pieni paniikki, kun sitä ei
löytynyt mistään. Noin pari tuntia suoritimme suuretsintää alueella, mikä
käsitti edellisillan kauppareissun ja kaikki liikkeet sen jälkeen. Myös
matkatavarat käytiin läpi useampaan kertaan, kunnes lompakko löytyi viimeinkin
matkalaukusta urheiluvaatepussista. Pienoinen helpotus, koska lompakossa oli
kaikki tärkeä mitä vain matkailussa tarvitaan eli rahat ja pankkikortti.
Etsinnän hinnaksi tuli kuitenkin ajan menetys ja action-kameran nouto
serkkupojalta sai nyt jäädä.
Matka Helsinkiin meni upeasti -97 Golfilla ajellessa ja
parkkipaikka lentokentältä löytyi pienen etsinnän jälkeen. Matkatavarat
otettiin lentokentällä vastaan ilman ongelmia. Portilla jouduin odottelemaan
hieman pidempään lennon ollessa myöhässä. Lento Lontooseen meni Remeksen uutta
kirjaa lukiessa. Yllätyksenä tuli kuitenkin, että lennolla ei saa edes kahvia
ilmaiseksi. Kohta saa varmaan wc:nkin käytöstä maksaa. Ei oikeastaan ole niin
väliksi, kun lentokoneen ruoka ja kahvi ovat syvältä muutenkin. Remeksen kirja
vei minut mennessään hyvinkin tähän päivään sijoittuvalla aiheella. Hyvinkin
pelottavalla tavalla..
Lontoossa minut ohjattiin Gatwickin lentokentällä
passintarkastukseen. En siis päässyt odottamaan aamuyön jatkolentoa porttien
läheisyyteen, vaan odotin turvatarkastuksen ulkopuolella terminaalissa aamuyön
lentoani. Seurasin mielenkiinnolla joitakin tunteja ihmisten menoa ja kävin
vetämässä tukevan burgerin isolla oluella. Sillä oli väsyttävä vaikutus ja
yritinkin moneen otteeseen käydä nukkumaan johonkin terminaalin tuoleista.
Havahduin kuitenkin monesti, kun epämääräistä porukkaa kertyi ympärilleni.
Lähdin reppu selässä kuljeksimaan pitkin terminaalia ajatellen, että olisi
pitänyt ottaa yöpymispaikka. Tunnit kulkivat hitaasti ja olin todella väsynyt.
Lopulta pääsin turvatarkastukseen ja skannaukseen. Turvatarkastuksen jälkeen
lähdin etsimään lähtöporttia, mutta se ei kuitenkaan näkynyt taululla ennen
kuin 50 minuuttia ennen lentoa. Meninkin sitten syömään aamupalaa johonkin
leipomoravintolaan.
Lopulta istuin koneessa ja koneen nokka oli kohti
Lanzarotea. Tunnelma oli kohonnut ja Remeksen kirjan lukeminen jatkui. Lopulta
kone laskeutui kentälle meren rantaan. Sain matkatavarani ja pienen hakemisen
jälkeen löytyi myös pyörä. Olin vuokrannut auton etukäteen AutoReisen-nimisestä
firmasta, jota voin suositella lämpimästi. Asiakkailta ei vaadita mitään
epämääräisiä vakuuksia ja palvelu toimi hienosti.
Hotellille pääsin maanantaina iltapäivällä valvottuani noin
1½ vuorokautta. Hotelli vaikutti hyvältä; henkilökunta oli ystävällistä,
hotellista löytyi allas, huoneisto oli siisti ja keittiö hyvä. Purin tavarani
kaappiin ja avasin pyöräboxin, joka oli turvatarkistettu Suomessa. Pyörää
kasatessani ihmettelin, miksi vaihteensiirtäjä ei oikein pelaa.
Turvatarkistuksen aikana se oli päässyt vääntymään. Onneksi valmentaja Kaitsu
antoi vinkin läheisestä pyöräkorjaamosta, jossa vaihteensiirtäjä saatiin taas
toimintakuntoon kohtuuhinnalla. Paikallinen mekaanikko korjasi sen todella
hyvällä ammattitaidolla. Hän tarkisti pyörän kisakunnon muutenkin ja totesi pyörän
valmiiksi kilpailuun ja testilenkille. Itse tarvitsin vain unta ja ruokaa.
Parvekkeeni edessä olevassa allasbaarissa oli mieletön
meteli brittieläkeläisten pitäessä hauskaa karaoken merkeissä. Kävin vielä
kävelemässä ennen nukkumaan menoa rantatien kisapaikalle asti. Väsymys teki
raukean olon. Oli upeaa katsella merimaisemaa ja rantoja. Huomioni kiinnittyi
kuitenkin kovaan tuuleen, joka varmaan tulisi vaikuttamaan pyöräilyyn todella
paljon. Kävin vielä illalla kaupassa ostamassa hieman ruokaa aamuksi. Aloin
olla jo todella väsynyt. Sain nukahdettua vasta myöhään maanantai-iltana.
Karaoke, taputukset, vislaukset ja möly tulivat kuitenkin uneen.
Tiistai - reittitiedustelua
Aamulla heräsin kuin olisi krapula. Pää oli ihan usvassa ja
naama turvoksissa huonosti nukutun yön jäljiltä. Brittieläkeläiset osaavat oikeasti
pitää hauskaa lomalla. Nostan hattua heille ja heidän yhteisöllisyydelleen.
Minun oli kuitenkin valmistauduttava kilpailuun, joka tuli olemaan elämäni
kovin koitos. Huono lepo on huonoa valmistautumista kilpailuun. Korvatulpista
ei ollut apua, kun brittivanhuksien hauskanpito tunki läpi korvatulppien
vaimennuksen. Olin jo hereillä aamulla klo 07.00 ja oli keskityttävä kilpailuun
välittämättä muusta toiminnasta.
Komeita ja tuulisia pyörämaisemia |
Ajattelin tehdä pienet herkistelylenkit pyörällä ja juosten
aamupalan jälkeen. Join toisen kupin kahvia ja seurailin parvekkeelta altaalle,
kun lomalaiset varasivat aurinkotuolejansa valmiiksi jo heti aamulla varhain.
Aurinkotuoleja oli kuitenkin iso läjä ja kaikille varmaan riittäisi tuoli tai
vaikka kaksi. Silti tuoli pitää käydä varaamassa. Hauska juttu.
Kaksi kyyhkyä tuli kaiteelle viereeni istumaan ja annoin
niille pari murua leivästäni. Se jäi mieleen erikoisena tapahtumana. Vähän niin
kuin Valkoinen poro Lapissa, kun olimme Nuorgam-Hanko -pyöräreissulla. Arvelin
silloin, että Pappa tuli tervehtimään. Tämä iso valkoinen hirvasporo juoksi
silloin rinnallamme pitkän matkan. Luonto on ihmeellinen.
Kyyhkyläiset aamupalalla |
Lähdin ajamaan pyörällä kevyesti pyörittäen. Aurinko paistoi
ja asfaltti oli tasaista ajaa. Autot tekivät tilaa ohittaessaan minut, eivätkä
ajaneet ihan vierestä niin kuin Suomessa olin tottunut. Kävin ajamassa hieman
jyrkkää nousua ja pitkää myötämäkeä, kovia vetoja ja palauttavia. Oli aivan mahtava
ajaa näitä teitä, mutta tuulen vaikutus pyörään oli huomattavan suuri.
Pyöräilyn jälkeen vaihdoin lenkkarit jalkaan ja heitin kisapaikalle tehokkaan
lenkin. Jalat olivat kivuttomat ja nopeat, edes akillesjänteet eivät
vaivanneet. Luottamus juoksuosuuden onnistumiseen nousi. Pyöräily ja uinti
puolestaan olivat täysi arvoitus.
Lenkin jälkeen lähdin tutustumaan pyöräreittiin autolla.
Minulla oli hyvin epämääräinen tuloste pyöräreitistä ja lähdin ajamaan tätä
reittiä läpi. Pysähdyin välillä ottamaan kuvia hienoista maisemista. Tuuli teki
kuvaamisesta vaikeaa, kuvat tahtoivat hieman epäonnistua, kun kuvaaja heilui
tuulen voimasta. Maisemat olivat kyllä todella komeita ja karuja. Tiet
näyttivät hyviltä Club La Santa-kilpailukeskukseen asti. Hieman ennen Club La
Santaa oli todella isoja hidastepomppuja, mihin ei niin hyvässä alamäessä
kärsinyt ajaa kovalla vauhdilla.
Päivä reitillä venähti iltaan asti, mutta reittitiedustelu
oli hyvä tehdä. Tulin hotellille ja tankkasin spagetilla tutustuen samalla
kisaohjelmiin. Minun elimistölleni ei ole hyvä tankata raskailla liharuuilla. Pasta,
riisi ja muutkin hiilihydraatit sekä riittävä nesteytys (ei alkoholi) sopivat
Köllikkäukon kisaruokavalioon.
Seuraavana päivänä voisin jo käydä rekisteröitymässä ja hankkia
kilpailulisenssin. Pyöräilyosuus hirvitti edelleen: kumpi olisi pahempi, tuuli
vai mäet? Oli sanomattakin selvää, että rankkaa tulisi olemaan. En tietenkään
odottanut tämän olevan helppoa, mutta usko valmistautumiseen ja sen
riittävyyteen oli koetuksella. Tässä tilanteessa muistin valmentajani Kaitsun
sanat: ”luota itseesi ja tekemiseesi!”. Nämä sanat päässäni aloin katsomaan
brittiläistä antiikkiohjelmaa, espanjaksi dubatut elokuvat olivat nimittäin kauheampaa
katseltavaa. Kävin vielä kävelemässä lenkin lähtöalueelle ja sieltä takaisin.
Ilta oli taas pitkällä ja pitäisi käydä nukkumaan. Lopulta survoin korvatulpat
korviin ja menin nukkumaan. Taustalla kuului yhä kovaääninen brittieläkeläisten
show.
Keskiviikko - rekisteröinti ja märkäpuvun testailua
Heräsin aamulla taas noin klo 07.00. Laitoin kahvin
kiehumaan ja menin parvekkeelle. Samat aurinkotuolin varausrituaalit olivat
menossa, vaikka taivas oli aivan pilvessä ja viileä. Unet olivat taas jotain 5
– 6 tunnin luokkaa ja väsymys sen mukainen. Aamupalan jälkeen lähdin hoitamaan
rekisteröinnin ja lisenssin oston Club La Santalla. Oli taas ajettava saaren
toiselle puolelle.
Club La Santa |
Päästyäni kilpailukeskukseen Club La Santaan, äimistelin
tunnin verran paikan fasiliteettejä: uima-altaat ja urheilukenttä, mieletön
paikka! Löysin aika nopeasti paikan, josta sain lisenssin ja siitä minut
ohjattiin rekisteröintipisteelle. Sain hyvät ohjeet, kilpailuun tarvittavat
numerotarrat, kassit ynnä muut oheistuotteet ja kävin ihailemassa hienoja
pyöriä expossa, josta lähdin takaisin hotellille.
Hotellilla söin allasbaarilla paellaa ja lähdin huoneeseeni.
Otin uuden märkäpuvun sovittaakseni sitä rannassa, jossa pukua päälle kiskoessa
puku tuntui kauhukseni kireältä. Menin mereen ja uin sen kanssa pienen pätkän,
laskin vettä puvun sisään, jotta se muotoutuisi paremmin päälleni, mutta turhaan.
En uskaltanut edes lähteä uimaan kauaksi rannasta, koska en ole meressä ennen
uinut. Aloin ajattelemaan meren virtauksia ja puku kiristi vielä enemmän. Aika
noloa, jos kaikki kaatuu märkäpukuun ja uintiin.
Club La Santa |
Hotellilla vaihdoin telkkarin radioon. Luin ohjeita ja
tarkistin, että olin huomannut kaikki mitä pitääkin. Seuraavana päivänä olisi
taas ajettava toiselle puolelle saarta kuuntelemaan kilpailuinfo, samalla olisi
pastajuhlat ja avajaisseremonia. Survoin korvatulpat korviini ja menin taas
myöhään nukkumaan karaoken soidessa taustalla. Yritin nollata märkäpukutestin aiheuttaman
vitutuksen. Muistelin Kaitsun antamia ohjeita: ”usko itseesi ja tekemiseesi!”.
Torstai - kisainfo ja avajaiset
Torstai on toivoa täynnä. Ajatukset olivat positiiviset ja
usko omaan tekemiseen luja. Lähdin jo hyvissä ajoin ajelemaan kohti Club la
Santaa pysähtyäkseni jossain museossa matkan varrella. Vierailin jo
aikaisemmin näkemässäni paikassa. Se osoittautui jonkinlaiseksi
maaseutumuseoksi, jonka yhteydessä oli todella iso ravintola, jossa oli
aikaisemmin järjestetty Ironman Lanzaroten avajaiset ja palkitsemiset. Ihan näkemisen
arvoinen paikka.
Matka jatkui Club la Santaan ja ehdin vielä ostelemaan
hieman Ironman-tuotteita organisaation myymälästä. Tuotteet olivat aika kysyttyä
tavaraa ja liikkeessä oli melkoinen mylläkkä. Tuliaisten hankinnan jälkeen
alkoikin kilpailuinfo. Info oli hotellin keskellä olevalla katetulla aukiolla,
monella eri kielellä. Jostain syystä infoa ei järjestetty suomeksi, joten
kuuntelin englanninkielisen tilaisuuden. Suomalaisia oli kilpailussa
käsittääkseni 10. Ymmärsin infosta suurimman osan, mutta kahvihammasta kolotti
niin, etten jaksanut kaikkia pätkiä kuunnella. Infon jälkeen kävin juomassa
ison kahvin viereisessä baarissa. Se oli yksi elämäni parhaista kahveista.
Kun viimeinen info päättyi, pasta party avattiin. Pasta
partyssä tarjoiltiin laajalla kirjolla erityyppistä pastaa ja muuta ruokaa
loistavista seisovista pöydistä. Nyt alkoi tulla Ironman-ilmoittautumismaksulle
kunnon vastinetta. Täytin mahani enimmäkseen pastalla, jälkiruoallekin jäi
vähän tilaa. Sain pöytään kaveriksi saksalaisen insinöörin, jolla oli takana jo
useampia Ironman-kilpailuja.
Avajaisseremonia |
Pasta partyn jälkeen alkoi pihalta kuulumaan melkoinen rumpujen
pauke, joka starttasi kilpailun viralliset avajaiset ja lippukulkueen.
Avajaiskulkue kulki pitkin altaiden reunoja sekä pasta party-alueen läpi.
Kulkue päättyi hotellin keskellä olevalle katetulle aukiolle. Siellä esiteltiin
kaikki osallistuvat kansallisuudet ja heidän lippunsa. Eri maita oli aivan
käsittämätön määrä! Osallistujia oli listan mukaan 1888, joista vanhin oli 73
vuotta. Siellä oli myös muutamia 25 vuotta sitten ensimmäisessä Ironman
Lanzarote kilpailussa olleita kilpailijoita. Esiteltiin myös kilpailija, jolle
tämä kilpailu oli 201. Ironman! Itse nostin käteni varovasti ylös kun kysyttiin
kenelle kilpailu oli ensimmäinen Ironman. Onneksi siellä nousi muutaman muukin
käsi.
Illalla hotellilla kävin taas kävelemässä rantatien lenkin.
Katselin merelle uintireittiä ja kävin katsomassa maalialuetta. En enää
epäillyt pääsenkö maaliin, vaan olin täysin varma, että pääsen kilpailun läpi.
Olin täynnä tahtoa ja voimaa. Minulla oli todella hyvä olo ja tuntui siltä, että
tämä on minun juttuni. Harmi, että aloitin lajin vasta 1 ½ vuotta sitten, 44
vuotiaana. Olisi pitänyt aloittaa tämä jo parikymppisenä nuorena miehenä.
Perjantai - pyörän ja kassien tarkistus
Ilta ja yö meni hotellilla perinteisesti. Sain nukutuksi sen
6 tuntia ja aamulla rituaalit olivat samat sekä minulla että altaalla olevilla
briteillä. Iltapäivällä ohjelmassa oli pyörän ja varustekassien tarkistus.
Odottavan aika oli pitkä, mutta jännitys oli hieman noussut. Tuntui siltä, että
olen valmis, tätä varten olen harjoitellut koko talven. Olin valmiina!
Kisavarusteet ja -eväät |
Iltapäivällä otin varustekassit, kypärän ja pyörän. Ajoin
pyörällä lähtöalueen tuntumaan ja talutin pyörän tarkistettavaksi. Kaikki meni
kun olisin ollut ennenkin kilpailemassa. Mitään ongelmia ei ilmaantunut missään
vaiheessa. Täytyi vaan palata takaisin hotellille tekemään muut valmistelut.
Laskin pyöräilyssä ja juoksussa tarvittavat geelit sekä tein juomapulloihin
urheilujuomat. Lisäksi tein omahuoltopisteille omat pakettinsa. Mitään ei saa
unohtaa, energiat, nesteet ja mineraalit on oltava kohdallaan.
Lauantai - kilpailupäivä
Olin laittanut herätyksen klo 04.00 kahteen
herätyslaitteeseen. Olin tilannut vielä vaimolta varmistussoiton Suomesta klo
05.00. Tein kevyen aamupalan hieman mysliä ja kahvia. Pakkasin varusteet autoon
ja ajoin auton Kaitsun antaman koordinaattipisteen lähelle. Kävelin siitä
kilpailualueelle, enkä meinannut päästä turvatarkistuksen läpi kun
lisenssiranneke oli rikki. Onneksi olin sitonut lisenssin kaulakoruuni ja
pääsin sisään kun esitin sen.
Timanfaya - pitkä ja tuulinen suora |
Oli vielä pimeää ja tuuli oli kova. Tunnelma oli käsin kosketeltavaa ja se näkyi kanssakilpailijoista. Eräs irlantilainen otti rennosti istuessaan vessassa. Hän lauloi kovaan ääneen ja pieraisi lähtiessään äänekkäästi. Vessajonossa olevat repesivät nauramaan. Ilmeet muuttuivat kuitenkin nopeasti taas peruslukemille.
Laitoin pyöräni valmiiksi: pumppasin ilmaa renkaisiin,
energiageelit putkelle ja juomapullot paikalleen telineisiinsä. Seuraavaksi siirryin
rantaan, jonne jätin lämmittelyvaatteet ja pyöräilyvarusteet omiin pusseihinsa.
Varustepussit olivat erivärisiä, sininen pyöräilyvarusteille ja valkoinen
lämmittelyvarusteille sekä punainen juoksuun. Tein muistisäännöt omien
telineiden sijainnille, että löytäisin ne heti kun juoksen hakemaan niitä.
Paikat telineissä oli merkitty kilpailunumerolla. Minun numero oli 1488.
Uintiosuus
Olin laittanut märkäpuvun päälle ja matkalla kohti rantaa
aidan muodostamaa kujaa pitkin. Kujan reunat olivat täynnä ihmisiä. Aurinko oli
jo nousemassa ja aamu valkenemassa hyvää vauhtia. Saavuin rantaan missä oli
suuri määrä muitakin kilpailijoita. Kävin uimassa lämmittelylenkin ja kaikki
tuntui hyvältä. Nostin uimalasit otsalle ja kävelin lähtöpaikalle.
Lähtöön oli vielä noin reilut 10 minuuttia. Seisoin keskellä
isoa ihmismassaa. Valmiina kilpailuun, joka olisi ehkä kovin, mitä olen ikinä
kokenut. En jännittänyt yhtään, vaan olin täynnä voimaa ja adrenaliinia. En
ollut tehnyt suunnitelmaa mistä kohtaa lähden matkaan. Ajattelin lähteä
rauhassa niin kuin Kaitsu oli sanonut.
Uintiosuus takana |
Ympärilläni oli espanjalaisia kilpailijoita ja lähtötorvi soi. Joukko lähti hitaasti kiihdyttäen kohti merta. Kävelin massan seassa ja aloitin uintini ulkoreunan läheltä. Silti ”pesukone” linkosi täysillä. Sain kättä ja jalkaa päähän sekä kylkiin. Lisäsin tehoa ja työnsin hitaimpia edestä, etten itse jää muiden alle. Leikkasin ulkoreunasta heti ensimmäisen poijun luo, missä oli kova ruuhka. Tunsin oloni hyväksi vaikka meno oli rajua. Ensimmäisen poijun jälkeen hain paikkaa noin 15 metriä ulompana kuin poijut. Välillä eteen tuli uimareita ja ohitin heidät tai työnsin sivuun. Uin kuitenkin rauhallista uintia, rennosti ja nauttien hetkestä.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen nousin rannalle ja kävelin
ohjeita noudattaen kuivan osuuden. Lähdin uimaan seuraavaa kierrosta hyvällä
mielellä ja rennosti liukuen. Katselin kirkkaassa vedessä uivia kalaparvia ja
yksittäisiä kaloja. Erään poijun jälkeen näin sukeltajan selällään meren
pohjassa kuvaamassa uimareita. Näytin hänelle peukaloita, että hyvin menee.
Uintiosuus on kohta takana.
Nousin merestä ja lähdin rauhallisesti juoksemaan kohti
varustepussitelineitä. Samalla riisuin märkäpuvun yläosan pois päältäni. Löysin
varustepussin helposti ja juoksin varusteiden vaihtoon tarkoitettuun telttaan. Sain
vaihdettua nopeasti varusteet, mutta aurinkorasvan levitys vei aikaa. Juoksin
teltasta pyöränhakuun avojaloin ja laitoin puhtaat jalat pyöräilykenkiin vasta
pyörällä. Otin pyörän ja juoksin pyörän kanssa alueelle, jossa sai nousta
pyörän päälle.
Pyöräilyosuus
Pyöräily lähti nihkeästi liikkeelle. Sykkeet olivat todella
korkealla alussa jostain syystä. Varmaan huono lepo ja liika mineraalien tankkaus
olivat saaneet paikat tukkoon. Mahaan koski myös aika paljon. Poljin eteenpäin
ja lopetin sykkeiden seuraamisen.
Tuuli oli aika kova ja se veti hieman mietteliääksi. Noin 10
– 15 km lähdöstä tuulenpuuska heitti minut tieltä, kun etsin geelejä tai säädin
jotain enkä ollut keskittynyt ajamiseen. Minun onnekseni tilanteessa oli, että
ulosajon kohdalla oli hiekkaa eikä laavakiveä. Keräilin tippuneet juomapullot
ja menin takaisin tielle.
Alun tuska helpotti hieman Yaizan ja El Golfon välillä. Kunnes suunta muuttui taas suoraan kohti pohjoista, vastatuuleen. Oli kovaa hommaa puskea loivaa pitkää ylämäkeä kovassa vastatuulessa. Tiesin, että tämä on vasta alkusoittoa tulevaan. Mahakipu oli kuitenkin helpottanut ja sykkeet tasoittuneet lähelle pk-tasoja. Yritin pitää hyvän aeroasennon ja painaa eteenpäin. Vauhti oli hidasta, vaikka pääsin alamäissä hyviin vauhteihin. Keskinopeus ei riittäisi tavoiteaikaan mitenkään.
Ennen El Golfoa |
Alun tuska helpotti hieman Yaizan ja El Golfon välillä. Kunnes suunta muuttui taas suoraan kohti pohjoista, vastatuuleen. Oli kovaa hommaa puskea loivaa pitkää ylämäkeä kovassa vastatuulessa. Tiesin, että tämä on vasta alkusoittoa tulevaan. Mahakipu oli kuitenkin helpottanut ja sykkeet tasoittuneet lähelle pk-tasoja. Yritin pitää hyvän aeroasennon ja painaa eteenpäin. Vauhti oli hidasta, vaikka pääsin alamäissä hyviin vauhteihin. Keskinopeus ei riittäisi tavoiteaikaan mitenkään.
Muistelin taas Kaitsun ohjeita, kun aloin murehtimaan
sellaista asiaa, jolla ei ollut merkitystä. Nauti, usko itseesi ja tee ehjä
suoritus. Asenne oli taas kohdallaan ja nautin menosta sekä maisemista.
Maisemat olivat nimittäin aivan mielettömän hienoja.
Club la Santa jäi taakse ja alkoi kevyt nousuosuus
lämpötilan noustessa myös päivän edetessä. Laskeuduin alas Famaraan meren
rantaan. Tiesin, että nyt Köllikkäukon veri punnitaan. Tästä eteenpäin pitää
pusertaa järkyttävän kovia mäkiosuuksia. Minua helpotti eräs
Pohjois-Karjalainen sanonta: ”aina kun on ylämäki on myös alamäki”.
Poljin mäkeä ylöspäin kohti Tequisea. Ylämäki jatkui siitä
kohti omahuoltopistettä, joka sijaitsi aivan huipulla Mirador de Hariassa.
Siitä oli upeaa lasketella menemään täysillä tiukkoihin mutkiin. Vauhti kävi
65-72 km/h tässä mäessä. Oli mielettömän hienoa ajaa niin kovaa, kun tiesi, että
ulosajo olisi ollut kohtalokasta. Lukijasta se voi tuntua oudolta, mutta
minusta se oli todella hienoa.
Mirador de Harian nousussa yritin vaistomaisesti hakea
pienempää pykälää, vaikka se oli ollut päällä jo kohta puoli tuntia. Tässä
nousussa piti nousta välillä putkelle ja takaisin satulaan. Tuntui ettei huippu
ei tule ikinä, reidet kävivät kuumana ja suu oli silti hymyssä. Oli upeaa kokea
jotain niin rankkaa, että alkaa ihan naurattamaan. Osa kilpailijoista työnsi
pyörää ja yksi istui tien reunassa. Tämän mäen jälkeen lähti välittömästi uusi
nousu kohti Mirador del Rion huippua, mikä ei tuntunut enää lainkaan niin
pahalta.
Mirador de Rion huipun ja huoltopisteen jälkeen ilo oli
huipussaan, kun pääsi laskemaan täysillä myötätuulessa Arrietaa kohti. En
uskaltanut katsoa vauhtia enää 70 km/h jälkeen. Oli mahtavaa hakea ajolinjaa
mutkiin, joiden taakse ei nähnyt. Yksi mutka kävi hieman ahtaaksi, mutta yritin
välttää jarrutusta kaatumisen pelossa. Oli hurmosta painaa menemään
myötätuulessa.
Kun hurmos on päällä, poliisitkin tulee perässä |
Hyvänolon tunne hävisi, kun nousu kohti Nazaretiä alkoi. Se oli pitkä nousu välillä kovassa vastatuulessa. Siellä oli jossain kohti todella huonokuntoinen tienpätkä. Tällä pätkällä oli juomapullotelineestä lähtien kaikkea rojua. Siinä tärinässä tippui varmaan hampaista paikatkin.
Ihan loppuosa oli kovavauhtista alamäkeä. Nopeus oli yli 55
km/h tässäkin mäessä. Se oli hyvä kevyt lopetus tälle äärimmäisen rankalle
pyöräilykokemukselle. Saavuin vaihtoalueelle väsyneenä ja jälleen yhden osuuden
suorittaneena. Enää ei olisi kuin maraton.
Juoksuosuus
Vaihtoalueelle saavuttaessa toimitsija otti pyöräni ja kävin
hakemassa pyöräilypussini. Juoksin telttaan vaihtamaan varusteita. Pyysin lisää
aurinkorasvaa selkääni ja jalkoihin. Jouduin odottamaan hieman ”rasvaajaa”.
Söin energiapatukan ja join nestettä rasvaajaa odotellessani.
Viimeinen vaihto oli suoritettu ja heitin varustepussin
siihen osoitettuun häkkiin. Säädin jalkojen nopeuden pikkuisen alle 6 min/km ja
hölkyttelin menemään. Ensimmäinen kierros olisi puolimaraton, jonka jälkeen
olisi vielä kaksi noin 10 km kierrosta.
Lähdin juoksemaan rantaa ensimmäiselle kierrokselle, yleisön
ollessa mukana aktiivisesti. Se oli todella eteenpäin vievä tunnelma.
Yllätyksekseni sykkeet olivat hieman päälle aerobisen eli 140 alueella, kun
raja oli vuosi sitten 135. Jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Ne vain
veivät eteenpäin. Oli outoa juosta, kun ei ollut ongelmia. Selkiä tuli vastaan
ja väsyneitä kanssakilpailijoita. Otin huoltopisteeltä kaksi sientä niskaan
paidan alle ja kastelin pään sekä sienet säännöllisesti huoltopisteillä, sillä
lämpötila oli noussut iltapäiväksi jo mukavasti.
Ensimmäinen kierros meni mukavasti. Lähdin toiselle
kierrokselle hyvällä asenteella ja hymy korvissa. Sykkeet olivat alhaalla
kaiken rasituksen jälkeen, mutta päätin olla intoilematta liikaa tässä
vaiheessa. Kun lähdin juoksemaan viimeiselle kierrokselle ennen maalia, olo oli
hieman epäuskoinen ja mielettömän hyvä. Viimeisellä kääntöpaikalla päätin, että
nyt en enää pysähdy huoltopaikoilla.
Pimeys oli jo laskeutunut ja minä lähestyin kohti maalia.
Tuli sellainen olo, että olen väärässä paikassa. Olen katsellut tätä vain YouTubesta,
kun muut saapuvat maaliin. Toimitsijat ohjaavat kohti maalia ja taputtavat.
Yleisö huutaa, taputtaa ja joku hakkaa kattilan kansia. Iho on kananlihalla ja
minä juoksen kohti maalia. Törmään maalinauhaan, mutta en uskalla repäistä sitä
ilmaan, kun en ollut maksanut ennakkoon maalikuvasta. Ei ollut rahaa. Pujotan
itseni maalinauhan alta ja joku laittaa mitalin kaulaan. Olo on enemmän kuin
epätodellinen.
Lopulta kävelin avaruuslakana päällä ja mitali kaulassa
istumaan katukiven reunalle. Istuin siinä kokista juoden ja ajatellen: minä
tein sen, mutta en vaan tajua sitä. Lähdin hakemaan tulosnauhan ja luovutin
sipin järjestäjälle. Kävin vielä hakemassa varustepussit ja menin syömään paellaa.
Ruokailun jälkeen etsin pyöräni ja lähdin autolle. Hämärää katua autoa kohti
kävellessäni maalialueen meteli jäi taakse. Aloin tajuta, että olen jumalauta
saavuttanut tavoitteeni!
Tähän tavoitteeseen pääsy ei ollut helppo. Se oli koko
talven ja kevään määrätietoista harjoittelua. Välillä olin todella väsynyt,
koska vinokuormaa oli paljon. Oli paljon vastoinkäymisiä ja henkistä painetta.
Halusin kuitenkin jakaa tätä matkaani julkisesti, vaikka maine siitä kärsikin.
Toivottavasti tämän projektin onnistuminen tsemppaisi ihmisiä haastamaan
itsensä tekemään asioita, joista ovat haaveilleet. Tämä oli minun pitkäaikainen
haaveeni. Aloitin triathlonin 1 ½ vuotta sitten ja ensimmäisen täyden matkan
vedin alle vuoden harjoittelulla. Ironman oli kuitenkin unelmien täyttymys.
Ilman perheen tukea, yhteistyökumppaneita ja kannustajia
matkani ei olisi onnistunut, kiitos teille!!
Nyt kuitenkin suuntaan kohti uusi kilpailuita.
Finntriathlonin kerää koko sarja alkaa 11.6 Vanajanlinnassa. Köllikkäukko siis
kiittää ja kuittaa! I am the Ironman!
Kiitos Pertti!
VastaaPoistaOn ollut hienoa, että olet ollut taustatukena koko ajan. En vaadi itseltäni liikaa ja seuraan elimistöni reagointia tekemiseen koko ajan. Välillä olen ollut telakalla liian kovan tekemisen takia, mutta se oli ennen triathlonia. Triathlon tuntuu lajilta mistä nautin, vaikka olisikin rankkaa. Se on vaan yksinäistä hommaa kun treenaa. Siksi on hienoa että on edes joku joka tsemppaa ja on mukana projekteissa. Lanzarote Ironman on nyt takana ja Finntriathlon 1/4 tapahtumaa. Uskon tekemiseen ja pyrin oppimaan tekemistäni virheistä. Näin kehityn paremmaksi. Toivottavasti tekemiseni innostaa myös muita kaltaisiani triathlonin pariin tai muuten haastamaan itsensä.
Terveisin, Jussi