maanantai 29. toukokuuta 2017

Ironman Lanzarote 2017 loppuraportti

Herätys ja valmistelut

Kello herätti 04.45 ja ripeät aamutoimet alkoivat välittömästi. Geelit ja urheilujuomat olin jo tehnyt valmiiksi, mutta aamupalan tein normaalina. Keitin aamupuuron niin kuin Mamma aikoinaan teki sen lapsenlapselleen ja jos sitä ei syönyt niin ”Markus-setä” olisi hyvin vihainen. No kilttinä poikana söin sen nytkin, vaikka itse sen keitin. Kyytipojaksi vetäisin kupin kahvia ja 3 kanamunaa.

Kaitsu noudatti omaa perinteistä rituaaliaan ja seurasin Kaitsun toimia syrjäsilmällä sekä suurella mielenkiinnolla. Moninkertaisen Ironmanin toimintaa oli mukava seurata. Kaitsu oli jo henkisesti täysin kilpailussa. Hänestä näkyi keskittynyt, mutta ehkä hieman jännittynyt ilme. Toistojen määrä oli kuitenkin selkeästi näkyvillä. Jokainen tavara meni huolellisesti omalle paikalleen ja kassiin.

Ironman-kilpailijalle annetut tarvikkeet

Itselläni on tapana laittaa kilpailuun liittyvät varusteet alustalle. Siitä on helppo käydä läpi lajikohtaiset varusteet ja energiat.
Uimavarusteet: märkäpuku, lasit, uimalakki
Pyöräilyvarusteet: Kypärä, kengät, ajolasit, geelit, 2 juomapulloa, numerolappuvyö / numerolappu
Juoksu: Juoksukengät, geelit, juoksulippa, sukat
Muut: Päällä kisa-asu, nilkassa ajanottosiru ja remmi nilkkaan. Lisäksi omahuoltopisteiden geelit ja juomat. Varustetarkastuksen jälkeen kamat oikeisiin kasseihin ja menoksi. Jalkapumppu piti olla myös mukana, koska kilpailujärjestäjällä ei pumppua ole antaa.



Rannassa oli taas harras tunnelma. Pimeys peitti vielä taivaan ja tuuli puhalsi maltillisesti. Kilpailijat touhusivat maltillisesti. Espanjalaiset tervehtivät omiaan ja tsemppasivat kilpailuun. Puolisot pussailivat aidan läpi toisiaan ja hyvästelivät. Rengaspaineita tarkastettiin ja varustepusseja täydennettiin. Jännitys selvästi kasvoi, kun siirtyminen uinnin lämmittelyyn lähestyi. On hieno tunne, kun pääsee seuraamaan tätä tapahtumaa näinkin läheltä. Samalla huomaa, kun oma jännitys kasvaa myös hieman.

Sain pakattua geelit ja aseteltua juomapullot pyörään. Vein myös omahuoltoon menevät pullot käsketylle paikalle. Huoltajaa en enää löytänyt mistään ja en saanut annettua hänelle GoPro kameraa käyttöön. Pumppukin jäi minulle käsiin pyörimään. Näin Kaitsua vielä vessajonossa ja annoin pumpun hänelle. Menin itsekin jonon päähän jonottamaan pääsyä vessaan. Uintilämmittelyt jäivät väliin huoltajan etsinnän ja vessajonotuksen vuoksi, mutta en antanut sen häiritä valmisteluani. Heitin siviilikamat pussiin ja aloin pukemaan märkäpukua päälleni. Aamu oli alkanut jo sarastamaan ja meteli rannasta kovenemaan. Jännitystä oli selkeästi ilmassa.


Uinti

Seisoin lähtöalueella 1 tunti 10 min lähtijät kyltin takana. Tavoiteaikani oli juuri tämä. Oli taas mukava seistä 173 cm pitkänä isojen ukkojen keskellä. Ympärilläni oli yli 1600 uimaria ja pesukone olisi melkoinen. Olin päättänyt lähteä suoraan keskeltä ja kovaa ensimmäiselle poijulle. Lähtö on paha paikka ja toivoin, että väylää aukeaa hyvin edessäni. Samassa kuulin kaiken miettimisen keskelle ”yksi minuutti!”.  Jännitys kasvoi ja sykemittari näytti jo valmiiksi 110. Uimarit tsemppasivat vielä toisiaan taputtamalla. Edessä oli kaksi 1.9 km lenkkiä eli yhteensä 3.8 km uinti.

kuva: Hanna Reijonen

Torven törähdyksellä tämä massiivinen ihmismassa lähti vyörymään kohti merta. Minä siellä mukana. Olin päättänyt uintilinjani ja en pystynyt perääntymään päätöksestäni. Kilpailijat olivat kuin etenevä härkälauma, kaikki eteen jäävä murskaantuu sen jalkoihin. Mahtava fiilis! Adrenaliini purkaantuu vereen ja syöksyn kauheaan pärskeeseen. Kirkas vesi on hävinnyt, koska tämä mahdoton mylly on nostanut hiekan pohjasta pintaan. En ollut ikinä kokenut vastaavaa kuohua vielä missään kilpailussa. Kilpailuvideosta näkee massan voiman.

Pienen uinnin jälkeen törmään ihmismassaan. Seinään, joka ei liiku eteenpäin. Takana tulevat uimarit alkavat puskea päälle ja minun on pakko painaa itseni läpi tästä muurista. Pääsin läpi kovalla työllä ja saan iskuja päähän sekä kylkiin. Pienen uinnin jälkeen joku roikkuu nilkkaremmissä. Otin muutaman rivakan potkun uintiin mukaan ja roikkuja jäi jonnekin taakseni. Ensimmäisellä poijulla oli ahdasta ja iskuja sateli tässä käännöksessä myös ihan kohtuudella.

Pitkä suora osuus seuraavalle kääntöpoijulle oli hieman jo helpompaa. Hieman ennen kääntöpoijua eteen tuli joku uimari, jolla oli suunta hukassa. Yllättäen sain samalta uimarilta kovan potkun naamaan. Uimalasi onneksi suojasi naamaa ja silmää. Uimalasi upposi hyvällä imulla silmään ja kirosin ääneen. Kohta sama kaveri oli taas edessäni mesoamassa. Otin kaveria tukevalla otteella nilkasta ja kiskaisin taaksepäin. Vältyin uudelta potkulta naamaan tehtyäni näin. Itselläni oli koko ajan suora linja poijua kohti, mutta tämä kaveri oli ihan pihalla, eikä tiennyt minne oli menossa.

Kääntöpaikalla oli ruuhkaa todellakin. Kaikki halusivat leikata juuri poijun kylkeä hipoen ja päätin ottaa oman linjan hieman kauempaa. Jouduin silti keskelle aika tiivistä uimariporukkaa. Käteni osui erään naiskilpailijan takaraivoon aika kovasti ja pyytelin anteeksi osumaa. Hän kirosi jotain takaisin ihan aiheesta. Onneksi osuin häneen kämmenellä niin se ei varmasti tehnyt kipeää. Kierroksen loppuosan pääsin kauhomaan rauhassa, jos mukaan ei lasketa maihinnousua.

Toinen kierros alkoi rauhallisemmin. Rannan vesi oli jo selkeämpää hiekasta ja muista uimareista. Otin silti hieman ulompaa oman uintilinjan ja lähdin toiselle kierrokselle kauhomaan. Oli upeaa uida energiaa säästäen ja rennosti. Ajatukset olivat käsivedoissa, suunnassa ja seuraavassa vaihdossa. Ensimmäinen kierros oli vienyt aivan liikaa voimia. En käyttänyt kuin käsivetoja ja potkuja harvakseen. Sain pidettyä hyvän vauhdin uinnissa, vaikka kierrokseni oli pidempi ulkokierroksen kautta. Viimeisen suoran otin suoraan maihinnousupaikkaa kohti ja lisäsin potkuja mukaan.

kuva: Hanna Reijonen

Käsi osui pohjaan ja se on merkki sille, että voin nousta ylös jaloilleni. Lähdin kahlaamaan rantaan musiikin pauhatessa rannalla ja yleisö kannusti upeasti. Juostessani ihmiskujan keskellä kohti vaihtopaikkaa hyvänolon tunne oli kehossa. Yksi laji takana ja kaksi edessä. Nyt olisi kuitenkin se pitkäkestoisin ja ehkä vaativin osuus eli 180.2 km pyöräily. Reitti on raskas ja vaarallinenkin. Raskaaksi reitin tekee kovat tuulet, isot vaativat nousut ja kuumuus. Vaaralliseksi reitin tekee jyrkät laskut. Laskuissa nopeudet voivat olla yli 80 km/h. Kaatuminen kovista nopeuksista johtaa varmasti pahaan loukkaantumiseen.

Pyöräily

Varusteiden vaihto uinnin jälkeen meni hienosti ja juoksin avojaloin pyörälle. Kengät laitoin vasta pyörällä jalkaani. Sitten nostin pyörän telineestä ja juoksin pyörää taluttaen ohi linjasta missä pyörän päälle saa nousta. Tälle linjalle oli kasaantunut porukkaa, jotka yrittivät nousta ”ratsunsa” selkään ajattelematta sitä, että he tukkivat koko aukon touhullaan. Muiden kilpailijoiden oli hankala päästä tuon sumpun ohi. Joku espanjalainen takanani menetti hieman hermojaan näihin tien tukkijoihin.

Tässä minun uusi käytetty kilparatsu. Vanha runko hyvillä kiekoilla. Hinta- ja laatusuhde kohdallaan. Käytettynäkin saa hyvää kalustoa.
Pyöräilyreitti

Pyöräreitti suuntasi Puerto del Carmenista kohti tulivuorialuetta, saaren lounaisosaa El Golfoa. Ennen El Golfoa oli kuitenkin mukavia ”pikkumäkiä” ennen Yaizaa. Olimme käyneet edellisellä viikolla treenaamassa siellä useaan kertaan ja se oli lempireittiäni. Tie oli sileää ja maisemat huikean hienoja. Noin 5 m/s tuuli painoi vastaan jostain pohjoisesta, mutta se ei haitannut menoani. Edellisenä vuonna tuuli oli paljon kovempi ja oli paljon huonommassa kunnossa kuin tänä vuonna. Pyöräily tuntui liiankin hyvältä.

El Golfo


Oli mahtavaa ajaa, kun kanssakilpailijoita tuli selkä edellä vastaan. Päätin kuitenkin rauhoittaa menoa, että jaksan ne vaativimmat osuudet mitkä alkoivat Tequisesta. Sain poljettua uuden FTP ennätyksen ensimmäisessä isossa nousussa kohti Los Nievesiä ja Mirador del Hariaa eli tehontuotto jaloilla 20 min aikana oli aika hyvin tehokasta. Olimme käyneet treenaamassa onneksi nämäkin nousut edellisellä viikolla ja oli jotenkin helppoa polkea mäkeä ylös, kun se oli jo lihasmuistissa. Juttelin aina ohittaessa muutaman sanan kanssakilpailijoiden kanssa, mutta hieman ennen huippua en minäkään ollut enää juttutuulella.

Oli mukava tulla kovaa omahuoltopisteeltä Los Nievesin/Mirador del Harian huipulta, isoa alamäkiä kohti Harian kylää. Oli upeaa pyörittää kevyesti kampia ja ottaa happoja pois reisistä. Ihastelin tällä serpentiinitiellä maisemia ja Kaitsu oli samassa porukassa polkemassa. Kaitsu oli tarjonnut minulle geelin ennen Los Nievesin nousua, kun omat olivat juuri loppuneet. Kaitsu oli ohittanut minut, kun olin käynyt vessassa. Minä oli taas ohittanut Kaitsun, kun hän oli käynyt kusella. Nyt poljimme kovaa alamäkeä kohti Harian kaunista kylämaisemaa ja seuraavaa kovaa nousua. Oli hieno fiilis olla samassa kilpailussa henkilön kanssa, joka sai minut triathlonin harrastajaksi ja Lanzarotelle.

Harian kylässä oli hieno tunnelma. Ihmiset kannustivat kovaan ääneen ja erään baarin pihassa oli kyltti ”free beer for competitors”. Meinasin kääntyä takaisin, kun huomasin sanat ilmainen ja olut. Se on suomalaiselle miehelle kova paikka jatkaa matkaansa. Jos siellä olisi ollut vielä ämpäri, niin olisin varmasti kääntynyt takaisin. Piti keskittyä tekemiseen. Nyt alkoi seuraava kova nousu kohti Mirador del Rioa. Se pätkä oli myös yksi reitin upeimpia. Tien nousi huippua kohti jyrkänteen reunan muotoja myötäillen ja alhaalla näkyi meri turkoosin värisenä. Tiputusta jyrkänteeltä oli noin 450 metriä. Aivan huipulla oli yksi huoltopaikoista ja heti huipun jälkeen alkoi todella pitkä ja vauhdikas lasku.



Oli mahtavaa lähteä laskemaan mäkeä. Kaitsu oli noin pari sataa metriä minun edessä. Tässä laskussa nopeudet nousevat todella korkeiksi, nyt vaarana oli puuskittainen kova sivutuuli. Minulla oli korkealla profiililla olevat vanteet. Ne ottivat hyvin sivutuulta itseensä ja sain keskittyä ajamiseen. Nyt oli kuitenkin mahdollisuus ottaa aikaa kiinni ja painaa menemään. Pahin on jo takana ja edessä oli vain Nazaretin nousu ja ”Via dolorosa”. Ristimme noin 3,3 km pätkän Via Dolorosaksi sen epätasaisuuden takia. Ajattelin, että se ei ole minulle niin paha kuin edellisenä vuonna ja puskin riskillä nyt eteenpäin Kaitsun ohi mäen alas Ariettaan. Kovin nopeus meni varmaan yli 70 km/h, sivutuulen hidastaessa vauhtia. Takana oli jo noin 130 km taivalta ja energiatasot sekä nesteytys olivat hyvät. Lämpötila oli huomattavasti korkeampi kuin edellisenä vuonna ja hiki valui solkenaan. Musta ajoasu oli muuttumassa suolasta vaaleammaksi.

Nazatetin nousu alkoi hyvin ja 147 km kohdalla joku napsahti kyynärpään alla. Oikean kyynärtuen alta oli katkennut pultti ja toinen pultti alkoi löystymään. Painoin kyynärpään tiukasti tukea vasten, että se ei tippuisi kokonaan pois. Nazaretin nousussa Kaitsu ohitti minut jälleen, kun kurvasin BMC:n huoltoauton luo kysymään apua. Mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Via Dolorosa oli hankala ajaa, kun en voinut ajaa pystyssä. Tuntui, että hampaat tippuvat suusta. En voinut pitää kovaa vauhtia ja se alkoi ärsyttämään minua.

Katkennut pultti kyynärtuen alla

Viimeinen 10 km ennen juoksun alkua alkoi hyviä alamäkiä. Pidin vasemmalla kädellä oikeasta kyynärtuesta kiinni ja jarrutin oikealla. Välillä oli pakko jarruttaa etu- ja takajarrulla, kun meinasin kaatua erään liikenneympyrän jälkeen. Pelkkä takajarrun käyttö heitti pyörän pahaan luisuun kohti kaidetta, mutta sain oikaistua pyörän ennen törmäystä. Oli suojelusenkelit taas mukana matkalla.

Viimeisen 5 kilometriä ajoin sen minkä pääsin. Saavuin vaihtoalueelle ja huomasin Kaitsun edessäni. Taputin Kaitsua olkapäälle ja jatkoin juosten juoksuvarusteideni luokse. Sain tehtyä ihan hyvän viimeisenkin vaihdon, mutta pystyn parempaan, jos ensi vuonna menen Lanzarotelle. Täytyy myöntää, että pasmat menivät sekaisin kyynärtuen takia ja valmistautuminen juoksuun häiriintyi tästä episodista. Pyöräilyosuus oli kuitenkin takana ja nyt on ”vain” maraton eli 42,2 km juoksu.

Juoksu

Olin valinnut juoksukengiksi pehmeät ja kevyet Skechersit. Alun perin minun piti ostaa Newtonit, mutta ajattelin säästää jalkoja pehmeämmillä kengillä. Endurance Sport toimitti minulle kengät, geelit ja muutamia Extreme triathlon Celtmaniin tarvittavia tuotteita, noin pari viikkoa ennen Lanzarotelle lähtöä. Kengillä en ehtinyt kuitenkaan juoksemaan yhtään metriä ennen Lanzarotea. Luotin siihen, että jalat kyllä kestävät uudet kengät ilman ongelmia. Nyt oli todella hyvä testi jaloille juosta kengät sisään noin 26-28 asteen lämmössä.

Reitti oli muuttunut hieman edellisestä vuodesta. Ensimmäinen lenkki olisi noin 31 km, joka menee Puerto del Carmenista aina Arrecifeen asti ja takaisin Puerto del Carmeniin maalialueelle. Toinen lenkki lähtee taas maalialueelta takaisin samaa rantatietä kohti Arrecifeä, mutta kääntyy jo lentokentän kohdalta takaisin maalialueelle ja maaliin. Helppoa kuin heinänteko tai sitten ei.

Ensimmäinen 10 km on sellaista läpyttelyä ja tunnustelua. Sykkeet ovat pk-alueella ja juoksu ei tunnu pahalta. Lämpö taas tuntuu pahalta ja nestettä kuluu. Hidastan tai pysähdyn huoltopaikoilla. Otin pieniä pesusieniä niskaan ja olkapäihin. Kaadoin vettä jokaisella huoltopisteellä päälleni pysyäkseni virkeämpänä. Kengät eivät olleet kevyet tai nopeat kun ne kastuivat. Ne olivat todella huonot. Lisäksi noin 25 km kohdalla tunsin, että neste ei enää imeydy elimistöön. Vesi hölskyi mahassa ja se tiesi ongelmia matkan edetessä. Ainoa lääke tähän ongelmaan olisi saada suolaa jostain ja kilpailun huoltopisteillä ei suolaa löytynyt. Geeleissä oli hieman ja otin heti tuplageelin ja vettä päälle. Jatkoin juoksua ja lopulta päätin juosta reitin vierellä olevaan ravintolaan. Otin sieltä suolasirottimesta suolaa katsojien äimistellessä tekemisiäni. Iskin silmää lähimmälle ihmiselle ja sanoin, että kroppa tarvitsee suolaa.

Olin juossut kuin sumussa. Saavuin vihdoinkin toisen lenkin alkuun ja suolan vaikutus alkoi tuntua kehossa. Viimeinen 10 km alkoi hieman paremmissa merkeissä. Yleisö oli villinä, kun kilpailijoita saapui jo maaliin. On uskomatonta, miten yleisö tuo voimaa tekemiseen. Pysähdykset huoltopaikalla olivat nyt nopeampia ja käsitys kilpailun päätöksestä alkoi voimistua. Tämä oli kuitenkin välitavoite ennen Extreme triathlon Celtmania ja piti laittaa jäitä hattuun. En voinut juosta jalkoja hapolle, että saisin palautumisen kilpailun jälkeen nopeammin käyntiin.

Noin 7 km ennen maalia lisäsin hieman vauhtia. Oli upeaa, kun neste oli imeytynyt eikä hölskynyt mahassa. Matka lyheni joka askeleelta. Kiitin vapaaehtoisia liikenteenohjaajia kääntöpaikalla ja lähdin kohti maalia. Matkaa enää 5 km ja fiilikset nousivat koko ajan maalin lähestyessä. Lopulta kuulin jo maalialueen musiikin ja kuulutukset. Iho nousi kananlihalle, kun näin maalialueen. Vasemmalla puolella oli yleisöaitio ja tienvarret olivat yleisöä täynnä. Ihmiset kehuivat ja kannustivat. Löin ylävitosia vähän väliä kannustajien kanssa ja lähestyin maalia. Tällä kertaa tiesin, että saan tarttua Ironman banderolliin ja kohottaa sen ylös. Tartuin siihen ja nostin sen kohti taivasta. Ajattelin jo seuraavaa vuotta Lanzarotella, kun banderolli tippui taakseni ja otin mitalin kaulaani.

Oli upeaa kätellä kilpailunjohtajaa ja lähteä lavan taakse keräämään ajatuksia. Olo oli taas hieman tyhjä, liikuttunut ja onnellinen. Voin sanoa, kun selasin myöhemmin järjestäjän kilpailun aikana minusta otettuja kuvia, niin melkein jokaisessa oli hymy naamalla. Joku voisi kysyä, että mitä siinä sinun aamupuurossasi oli? Voisin sanoa, että siinä oli koko syksyn, talven ja kevään määrätietoinen työ.



Loppusanat ja lyhyt raportti

Syksyn, talven ja kevään määrätietoinen treenaaminen ei ollut mennyt hukkaan. Olin parantanut omaa viimevuoden aikaani yli 1 tunnin ja 44 minuuttia, vaikka minulla oli vastoinkäymisiä kilpailussa. Hyvä kilpailuun valmistautuminen oli varmaan ollut yksi tekijä onnistumiselle. Edellisellä viikolla kilpailureitillä tuli pyöräilykilometrejä noin 285 km. Uintia noin 7-8 km. Juoksua noin 30 km. Tribase-valmennus on etänä, mutta ammattitaitoisesti suunnitellut ohjelmat vievät näköjään hyviin tuloksiin. Tämä oli vasta 3. triathlon kesäni ja taakse on jäänyt 10 triathlon kilpailua ja 15 kg läskiä. Tällä on myös ollut vaikutusta tekemiseen.

Vuorotyö ei ole este kovalle ja aikaa vaativalle harjoittelulle, mutta työaikamuoto on erittäin kova rasite tekemiselle. Harvat vapaat viikonloput ja välillä pitkät 16 tuntiset työpäivät, estävät pääsyn lähijaksoille ja rasittavat sosiaalista elämää muutenkin. Olen haaveillut työaikamuodon muutoksesta 12 tuntiin jo pitkään. Saisin enemmän vapaita viikonloppuja ja aikaa treenaamiseen.

Treenien ja työaikamuodon kanssa olen tehnyt välillä monen viikon putkia todella vähillä yöunilla ja kuunnellut kuittailua henkilöiltä ”Älä ole tuon näköinen ja naurua päälle!”. Olen varmaan ollut aika rähjäisen näköinen välillä, kun saan tuollaisia kommentteja. On onneksi tullut positiivisiakin kommentteja ihmisiltä. He tsemppaavat ja kannustavat. On tuttavia, tuntemattomia, muita triathlonisteja ja yrityksiä. Kiitos teille! Työkaverit piippujen juurella ovat upea kannustusryhmä, jotka jaksavat kannustaa ja olla tukena, kun on todella väsynyt.

Perhe ja vaimo kärsivät työaikamuodosta eniten ja kun treenien takia olen vielä vähemmän kotona viikonloppuisin. Koen tästä syvää syyllisyyttä harjoitellessani. Olen kuitenkin ollut todella monta vuotta lasten harrastuksissa kiinni ja nyt on minun aika olla hieman itsekäs. Myöhemmin aika voisi olla jo kiitänyt ohi ja mahdollisuus mennyt. Lähdin työelämään jo 16-vuotiaana ja tehnyt siitä asti aina jotain. Opiskelujenkin aikana olen tehnyt aina töitä. Olen nyt kohta 47-vuotias ja luulisi, että voin olla kerrankin itsekäs, tuntematta syyllisyyttä hyvästä olosta. Olen miettinyt tätä asiaa viimeiset pari vuotta. Ehkä olen väärällä tiellä tai sitten oikealla. Aika näyttää…

Nyt on kuitenkin nokka suunnattu kohti tuntematonta. Tämä tulee olemaan kovin urheilullinen tavoite minun elämässä. Tavoite on fyysisesti, logistisesti ja taloudellisesti ehdottomasti vaativin mihin olen törmännyt. Palautuminen Ironman Lanzarotesta tähän kilpailuun tekee myös haastavan. Tämä kilpailu on Extreme triathlon Celtman, Skotlannissa. Kilpailu starttaa 17.6 aamulla. Uinti 3,2 km noin 10 asteisessa merivedessä, pyöräily on 202 km vaativissa olosuhteissa ja juoksu 42,2 km on yhden Skotlannin suuren vuoren yli takaisin Torridonin kylään. Siinä kilpailu lyhykäisyydessään.
Olen käsittääkseni ensimmäinen suomalainen kilpailija tässä kilpailussa. Suomi täyttää tänä vuonna 100, Celman on minun henkilökohtainen Suomi100 haaste.
Lyhyt raportti
                               





PS. Kiitos Kaj Järveläinen, kun olit mukana kisareissulla ja kiitos geelistä ennen Los Nievesin nousua. Oli hyvä kisaan valmistava viikko ja kisa. Olit oikeassa, kun kerroit joskus kilpailusta minulle. Kilpailun kovuus on se mikä Ironman Lanzarotessa kiehtoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti