Maanantai 8.5.
Kun lentokone tiputti lentokorkeuttaan,
heräsin tokkuraisena penkistäni. Sain olla ihan yksinäni omalla penkkirivillä.
Aika hyvä tuuri, kun katsoin muita penkkirivejä. Jotenkin tuntui, että
lentoyhtiö on pienentänyt penkkejä tai niillä istuvat brittituristit olivat
aika suuria. Onneksi en ollut joutunut sinne väliin istumaan.
Oli upeaa nähdä lentokoneesta Lanzaroten saari
ja ne mäet, mitä tulemme kiipeämään pyörällä. Mieli piristyi ja olo oli
malttamaton. Nyt jännitti vain, miten pyörän matka oli mennyt. Edellisenä
vuonna vaihteensiirtäjä oli mennyt rikki, kun tulli oli avannut pyörälaukun ja
pakannut sen uudelleen. Nyt en laittanut mitään, mikä voisi kiinnostaa
viranomaisia laukussa. En urheilujuomajauhetta tai mitään ylimääräistä. Kone
tuli kovalla pompulla tonttiin ja aloitti loppujarrutuksen sekä rullauksen,
kohta pääsen näkemään onko laukku taas avattu.
Kenttähenkilöstö oli ripeää ja saimme
matkalaukut hihnalta. Kaitsu lähti jonottamaan vuokra-autoa ja minä odotin
pyörälaukkuja. Vihdoinkin erikoismatkatavarahihna alkoi liikkumaan ja
pyörälaukut tulivat minun kohdalle. Jumalauta! Kumpikin pyörälaukku oli
tarkastettu, toivottavasti pyörä ei ole rikki jälleen kerran. Hihna laukun
ympärillä oli kuitenkin hajalla. Hotellilla selviää, mitkä ovat lopulliset
vahingot.
Kaitsu sai auton kuitattua Auto Reiseniltä ja
se oli Seatin farmari. Se ei ollut se auto, mikä piti olla, mutta saimme 2
pyörälaukkua, 2 matkalaukkua ja käsimatkatavarat sopimaan siihen. Matka
hotellille alkoi. Atlantic View hotel oli määränpää. Sen sijainti oli
toivottavasti rauhallinen ja lähellä maalialuetta. Hotelliarvosteluissa se ei
ollut kovin korkealle arvostettu, mutta hintakaan ei ollut kova. Syy hinnalle
selvisi hieman myöhemmin.
Pääsimme hotellille ja respa oli aika
alkeellinen. Aloin miettimään millainen huone olisi, jos respa on tätä tasoa.
Sisäpihalla näkyi allas ja huoneemme sisäänkäynti on altaan puolelta. Altaan
vieressä on pieni allasbaari. Allas oli kulahtanut, ilman
vedenkiertosysteemejä. Pohjasta oli lähtenyt paloja ja pinnalla oli roskia sekä
altaan pinta oli selvästi alhaalla. Päästyämme huoneistoon, kiinnitimme
huomiota vanhanajan henkeen. Mikroaaltouuni oli noin 30 vuotta vanha ja vessa
oli myös alkuperäisessä kunnossa. Huoneistossa oli juuri tehty
hyönteismyrkytys. WC-pöntön takana oli joku torakkapyydys. Mielenkiintoista..
Makuuhuoneessa on pinkkiä ja röyhelöä. Sängyssä superlonipatja ja vilttipeitto.
Kaitsu nukkuu sohvalla ja minä prinsessahuoneessa.
Aloitimme laukkujen purkamisen pyörälaukuista.
Jännityksellä kasasimme pyöriä kuistilla ja totesimme, että pyörät olivat ehjiä.
Tästä saimme idean lähteä polkemaan pikkulenkin, joka meni pitkin
kilpailureittiä El Golfon kautta. Lenkille tuli pituutta vähän yli 50 km ja
aikaa meni noin pari tuntia. Totesimme että ”on tämä perseestä, kun on 25 C
lämmintä, hyvä tie ja kukaan ei yritä ajaa autolla päälle, kun treenaa”. Nyt
oli hyvä purkaa loput tavarat ja käytiin Lidlistä ruokatarpeita illaksi ja
alkaa tankkaamaan tiistain treenejä varten.
Tiistai 9.5.
Aamulla kävimme uimassa kisapaikalla noin 2 km
lenkin. Olihan se taas elämys, kun vesi oli kirkasta ja suolaista. Uinti oli
aika rankkaa kovan aallokon takia. Loppuaika uinnille oli kuitenkin vain 35
minuuttia. Se meni todella hyvin. Uinnin jälkeen menimme rantabaariin juomaan
Cafe Con Lechet eli maitokahvit ja tekemään suunnitelmia iltapäivälle.
Iltapäivälle oli suunniteltu hieman tempoajoa
ja päätimme suorittaa tempoa sovellettuna. Ajoimme auton Tequiseen, noin 25 km
meidän majapaikasta pohjoiseen huoltoaseman pihaan. Purimme pyörät autosta ja
lähdimme ajamaan kilpailun kovimmat nousut. Kovin nousu on heti Tequisesta
eteenpäin Los Nieves ja Mirador del Haria. Tästä on heti jyrkkä lasku ja uusi
kova nousu Mirador del Rioon. Riosta alkaa pitkä vauhdikas alamäkipätkä
Arrietaan. Tästä alkaa pitkää ja tuskainen Nazaretin nousu. Tämä Nazaretin
nousu on jotenkin vaikea tuulen, lämmön ja huonon asfaltin vuoksi. Se saa
puheliaankin miehen hiljaiseksi vähäksi aikaa. Siinä mäessä kenelläkään ei ole
kiire ohittaa, vaan kilpailussakin letka menee tasaisin välein kohti
loppulaskua Puerto del Carmenia ja juoksuosuutta.
Minulla oli Gopron kamera pyöräilykypärässä ja
kuvasimme nousun Los Nievesiin. Tarkoitus olisi ollut kuvata vauhdikkaita
laskuja, mutta onnistuin jotenkin pilaamaan kuvatut videot ja ne eivät näkyneet.
Matkalla Harian kylään, autoin kanssa pyöräilijöitä rengasrikossa. Annoin oman
ainoan sisäkumin luultavasti Espanjalaiselle pyöräilijälle. Espanjalainen oli
kaverinsa kanssa ajamassa myös mäkitreeniä. Hänen kaverinsa oli käynyt 15
kertaa Ironman Lanzaroten. Aika kova luu sanon minä. Eivät kuitenkaan olleet
ottaneet oikeanlaisia korjaussettejä mukaan! Tämä kertoo sen että samanlaisia
ihmisiä nekin ovat, vaikka olisivat 20 kertaa Lanzan kilpailun käyneet.
Päivän pyöräily meni ihan hyvin ja monta henkilökohtaista
ennätystä tuli rikottua. Käytiin vielä juoksuhermoitus pyöräilyn päälle ja
hörppäämässä kahvit. Aikaa pyöräilyyn meni 2 tuntia ja 32 minuuttia. Matkaa
hieman yli 59 km ja nousumetrejä 1488 metriä.
Keskiviikko 10.5.
Päivä oli kevyt. Kävimme aamulla uimassa
kisareitti ja päivällä ajeltiin kevyesti juoksureittiä. Mukava kevyt päivä ja
maisemien katselua. Hyvää palauttavaa edelliselle päivälle. Päivää synkisti
hieman, kun pyörän etuvaihtajan vaijeri pamahti poikki. Onneksi tiesin jo hyvän
korjauspajan edelliseltä vuodelta. Toivottavasti pyörään ei tulisi enää
tämmöisiä yllätyksiä ennen kilpailua tai kilpailun aikana.
Torstai 11.5.
Päivä oli suhteellisen kevyt. Aamulla uinti
kisareitillä ja rantakahvilaan perinteisesti kahville. Iltapäivällä pidempi
juoksu. Muu aika meni pyöräreittiin ja nähtävyyksiin tutustuen. Mukava päivä, kun
näin pienen hain uintilenkillä. Se pötkötteli pohjassa ja oli hyvin tyytyväisen
näköinen.
Perjantai 12.5.
Tortai-iltana olimme tehneet reittisuunnitelman
perjantain pyöräilyyn. Lähdimme hotelliltamme Puerto del Carmenista ja ajoimme
La Gerian kautta Club la Santaan. Tämä Club la Santa on todella upea paikka
urheilijoille mahtavilla fasiliteeteilla varustettu hotellikompleksi. Siellä on
mm. urheilukenttä, tenniskenttiä, 25m/50m altaat, punttisaleja, ohjattuja
liikuntasydeemejä. Tämä paikka on todellakin täydellinen vastakohta meidän
hotellille. Kävimme ostamassa hieman lisää nestettä tämän treenikeskuksen
kaupasta ja jatkoimme matkaamme kohti Timanfayan tulivuorialuetta. Teimme
kuitenkin heti pienen stopin ensimmäisen pitkän nousun jälkeen, kun
kahvihammasta alkoi kolottamaan.
Timanfaya läpi oli nopea ajaa vaikka sielläkin
oli joitakin nousuja. Viimeisen ison nousun jälkeen alkaa todella pitkä lasku.
Tähän laskuun sai poljettua yli 70 km/h vauhdin, mutta sitten iski etuviistosta
järkyttävä tuuli. Tuulen voimasta pyörä alkoi vatkaamaan ja piti hyvin
varovasti nousta pystympään ajoasentoon, että ei kaadu. Siinä vauhdissa
kaatuminen tai varsinkin ulosajo olisi ollut hengelle hupaa. Tien ulkopuolella
on vain laavakivestä muodostunutta kenttää. Terävää kiveä täynnä.
Timanfayan osuuden jälkeen teimme nopean
koukkauksen El Golfon kautta takaisin Puerto del Carmeniin. Aikaa reissuun meni
3 tuntia ja 40 minuuttia. Matkaa kertyi 93.6 km. Nousumetrejä tuli taas
mukavasti, mutta upea reitti.
Lauantai 13.5.
Lauantai oli taas kevyt päivä. Oli aika paljon
kaikenlaista säätämistä ja ohjelmanmuutosta, mutta kävimme juoksemassa noin 50
minuutin lenkin rantatiellä. Illalla kävimme syömässä ravintolassa kun ei
jaksanut vääntää enää ruokaa. Söin sisäfilepihvin ja otin viiniä kyytipojaksi.
Hintaa tälle tuli noin 20 euroa. Kyllä oli mukava käydä vatsan viereen illalla
nukkumaan, kun olin saanut Kaitsulta korvatulpat käyttöön. Naapuruston haukkuva
koira saa haukkua nyt sielunsa kyllyydestä ja eikä muutkaan ulkopuoliset äänet
minua enää häiritse.
Sunnuntai 14.5.
Aamu alkoi todella kevyellä uinnilla
kilpailureitillä. Joku amerikkalainen lyöttäytyi mukaan uimaan hetken aikaa ja
rannalla vaihdettiin muutama sana hänen kanssaan. On mukavaa, kun Ironmanit
tervehtivät ja tulevat juttelemaan täällä. Teräsmiehet suomessa ovat vähän
jurompaa sorttia, johtuu ehkä meidän suomalaisten luonteesta. Täällä kuitenkin tervehditään
juoksulenkeillä, pyörälenkeillä ja rannalla uintitreeneissä tullaan vaihtamaan
kuulumisia. Minusta on aika hienoa kuulua tähän porukkaan, missä vallitsee
positiivisuus ja hyvä henki. Tribasen valmennusryhmässä on myös samaa henkeä ja
on ollut hienoa kuulua tähän ryhmään.
Päivä meni muuten säätämisen merkeissä ja
aikataulu oli venähtänyt. Tein sunnuntain pyörälenkin suurimmaksi osaksi yksin,
Kaitsun jäädessä Hannan kanssa fiksaamaan pyörää heti alkutaipaleella. Poljin
hyvän 2 tunnin lenkin El Golfon kautta takaisin hotellille. Ilma muuttui jo
pyöräilymatkalla tosi myrskyisäksi ja tuuli meinasi heittää minut tieltä monta
kertaa. Lisäksi meinasin ajaa erään kollegaturistin auton perään, kun ne
pysäyttivät auton liikenneympyrään ja alkoivat lukea karttaa.
Mietin vielä 30 minuutin juoksun jälkeen, että
jos tuuli on näin kova kilpailussa, loppuaikaa on turha miettiä. Maaliin pääsy
tuossa myrskytuulessa on jo saavutus. Lanzarote on kova paikka kilpailla. Eräs
kokenut triatlonisti sanoikin minulle täällä viikolla, että ”muut Ironmanit
ovat kuin Light Ironmaneja. Vähän kuin light Cokis. Lanzarote on vaativa,
yllättävä ja vaarallinen. Todellinen Ironman kilpailu luonteensa takia.” Onko
siis olemassa eriarvoisia kilpailuita, jos matkat ovat samat? Luultavasti näin
on. Itse haastan vain täyden matkan kilpailuissa vain sen henkilön, joka katsoo
minua peilistä aamuisin eli itseni. Olosuhteet ovat vain lisämauste tähän
haasteeseen ja nyt on tulossa hyvin maustettu kilpailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti