VARUSTEET

Märkäpuku ja muut uintivarusteet

Uintiin kannattaa valita mielestäni vähän parempi märkäpuku, jos lähtee puolimatkalle ja varsinkin täydelle matkalle. Märkäpuvuissa on eroja, varsinkin kun on Köllikkäukko. Kalliimmat mallit ovat yleensä elastisempia ja muutenkin laadukkaampia kuin halvemmat. Kokeilin kesällä varmaan 4-5 eri mallia ja päädyin 2XU:n pukuun. BlueSeventyn puku oli ehkä paras, mutta en saanut sitä Suomesta. Mielestäni myös puettavuus on tärkeä osa märkäpuvun valinnassa, koska se vaikuttaa vaihtoaikaan. Märkäpuku on ehdottomasti vaikein triathlonvaruste ostaa minun kohdalla, mutta myös hauskin varuste kokeilla. Nauramatta en ikinä märkäpukua sovittanut uimahallissa tai rannalla!

Alkukesällä huomasin myös, että uimalakki ei ole vain somiste, vaan se lämmittää päätä. Kun vesi on vielä kylmää, kannattaa käyttää kahta uimalakkia päällekkäin tai hankkia neopreenista tehty uimalakki. Huomasin uimalakin merkityksen toukokuun lopussa uimareissulla, joka oli noin 150 metriä. Pää meinasi jäätyä kylmässä vedessä.

Uimalasit on hyvä olla altaassa ja avovedessä suojaamassa silmiä


Huippupyörä triathloniin

Felt IA2 olisi unelmapyörä triathloniin. Sähkövaihteilla ja kunnon hiilikuitukiekoilla varustettu aika-ajopyörä olisi joskus aika hieno väline kilpailuun. Olen ajanut kesän kilpailut alemmassa kuvassa olevan pyörän tyyppisellä tavallisella maantiepyörällä.

Huippu Triathlonpyörä, Felt IA2

Maantiepyörä, Argon 18 Grypton

Kypärä triathloniin

Valitsin oman kypäräni sen käytettävyyden takia. Kokeilin pisaramallia, mutta se rasitti niskojani. Puolipisaran mallinen kypärä saattaisi olla hyvä kompromissi triathloniin. Nyt mennään allaolevalla mallilla.




Pyöräilykengät

Pyöräilykenkien on oltava todella jäykkäpohjaiset. Itse tykkäisin vielä, jos tarrakiinnitys käännettäisiin sisäpuolelta ulospäin, koska nykyisissä kengissä tarra otti kampeen kiinni kunnes leikkasin siitä pätkän pois. On todella ärsyttävää, kun tarra läpsää kampeen joka pyöräytyksellä pitkällä lenkillä. Käytössä huomasin, että kengät ovat hieman isot. Ne olisivat saaneet olla kokoa 42 tai 42 ½ . Kengän olisi hyvä olla napakasti istuva kuin hieman löysät jalassa. Pitkällä matkalla pienet asiat kertautuvat ja se ei ole hauskaa.



Juoksukengät ja kilpailuasu


Kilpailuasuja löytyy jokaiseen makuun. Itse tykkään kaksiosaisesta asusta. Minulla on pyöräilyshortsit, joissa on ohut säämiskäpehmuste ja erillinen paita. Helpottaa huomattavasti WC-käyntiä, kun on tankannut paljon nestettä. Monet tykkäävät yksiosaisesta asusta, mikä lienee myös hyvä, pitäisi kokeilla joskus vertailun vuoksi. Keli vaikuttaa pukeutumiseen eli pukeudun sään mukaan.

Juoksukengät ovat todella henkilökohtainen asia. Minulle sopivat kenkämerkit eivät välttämättä sovi jollekin muulle. Itse käytän neutraaleita ja leveälestisiä kenkiä. Kilpailukenkänä, ja myös harjoittelukenkänä, toimii Newton. Adidaksen Boost on myös harjoitteluun sopiva kenkä. Talvella käytän Sarvan nastakenkiä. Kotimaiset ja hyvät kengät!

Vasemman puoleiset kengät Sarvan nastakengät ja oikealla Newtonin kilpailukengät. Adidakset ovat niin romuna, että en viitsinyt kuvata niitä.

Muita varusteita

Ostin itselleni varustelaatikon, jonne kaikki varusteet sopivat. Pyörälle on hyvä olla kattoteline autoon, mutta menee se auton sisätilassakin ilman pyöriä. Laatikosta löytyy lisäksi mm. jalkapumppu, työkaluja, numerolapun kiinnikevyö, juomapullot, urheilujuomaa, geelejä, ajolasit, rengastyökalut, vararengas/sisäkumi.

1 kommentti:

  1. Hei! Oltiin aamulla (30.1) uimassa Varkaudessa, joten etsin tietojasi. Hyvät blogi-sivut sinulle tässä. Tsemppiä vaan harjoituksiin.
    Pertti Kosunen

    VastaaPoista