tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ironman Lanzarote 2016 - Köllikkäukon kisaraportti



Sunnuntai ja maanantai - siirtyminen

Matka alkoi heti sunnuntaiaamuna hyvän valmistautumisen jälkeen lompakkoepisodilla. Olin pakannut kaikki tavarat jo edellisiltana ja lähtöä tekiessä vaihdoin suukot vaimon kanssa. Otin auton avaimet, puhelimen, passin, mutta lompakkoa ei löytynyt mistään. Iski pieni paniikki, kun sitä ei löytynyt mistään. Noin pari tuntia suoritimme suuretsintää alueella, mikä käsitti edellisillan kauppareissun ja kaikki liikkeet sen jälkeen. Myös matkatavarat käytiin läpi useampaan kertaan, kunnes lompakko löytyi viimeinkin matkalaukusta urheiluvaatepussista. Pienoinen helpotus, koska lompakossa oli kaikki tärkeä mitä vain matkailussa tarvitaan eli rahat ja pankkikortti. Etsinnän hinnaksi tuli kuitenkin ajan menetys ja action-kameran nouto serkkupojalta sai nyt jäädä.

Matka Helsinkiin meni upeasti -97 Golfilla ajellessa ja parkkipaikka lentokentältä löytyi pienen etsinnän jälkeen. Matkatavarat otettiin lentokentällä vastaan ilman ongelmia. Portilla jouduin odottelemaan hieman pidempään lennon ollessa myöhässä. Lento Lontooseen meni Remeksen uutta kirjaa lukiessa. Yllätyksenä tuli kuitenkin, että lennolla ei saa edes kahvia ilmaiseksi. Kohta saa varmaan wc:nkin käytöstä maksaa. Ei oikeastaan ole niin väliksi, kun lentokoneen ruoka ja kahvi ovat syvältä muutenkin. Remeksen kirja vei minut mennessään hyvinkin tähän päivään sijoittuvalla aiheella. Hyvinkin pelottavalla tavalla..

Lontoossa minut ohjattiin Gatwickin lentokentällä passintarkastukseen. En siis päässyt odottamaan aamuyön jatkolentoa porttien läheisyyteen, vaan odotin turvatarkastuksen ulkopuolella terminaalissa aamuyön lentoani. Seurasin mielenkiinnolla joitakin tunteja ihmisten menoa ja kävin vetämässä tukevan burgerin isolla oluella. Sillä oli väsyttävä vaikutus ja yritinkin moneen otteeseen käydä nukkumaan johonkin terminaalin tuoleista. Havahduin kuitenkin monesti, kun epämääräistä porukkaa kertyi ympärilleni. Lähdin reppu selässä kuljeksimaan pitkin terminaalia ajatellen, että olisi pitänyt ottaa yöpymispaikka. Tunnit kulkivat hitaasti ja olin todella väsynyt. Lopulta pääsin turvatarkastukseen ja skannaukseen. Turvatarkastuksen jälkeen lähdin etsimään lähtöporttia, mutta se ei kuitenkaan näkynyt taululla ennen kuin 50 minuuttia ennen lentoa. Meninkin sitten syömään aamupalaa johonkin leipomoravintolaan.

Lopulta istuin koneessa ja koneen nokka oli kohti Lanzarotea. Tunnelma oli kohonnut ja Remeksen kirjan lukeminen jatkui. Lopulta kone laskeutui kentälle meren rantaan. Sain matkatavarani ja pienen hakemisen jälkeen löytyi myös pyörä. Olin vuokrannut auton etukäteen AutoReisen-nimisestä firmasta, jota voin suositella lämpimästi. Asiakkailta ei vaadita mitään epämääräisiä vakuuksia ja palvelu toimi hienosti.

Hotellille pääsin maanantaina iltapäivällä valvottuani noin 1½ vuorokautta. Hotelli vaikutti hyvältä; henkilökunta oli ystävällistä, hotellista löytyi allas, huoneisto oli siisti ja keittiö hyvä. Purin tavarani kaappiin ja avasin pyöräboxin, joka oli turvatarkistettu Suomessa. Pyörää kasatessani ihmettelin, miksi vaihteensiirtäjä ei oikein pelaa. Turvatarkistuksen aikana se oli päässyt vääntymään. Onneksi valmentaja Kaitsu antoi vinkin läheisestä pyöräkorjaamosta, jossa vaihteensiirtäjä saatiin taas toimintakuntoon kohtuuhinnalla. Paikallinen mekaanikko korjasi sen todella hyvällä ammattitaidolla. Hän tarkisti pyörän kisakunnon muutenkin ja totesi pyörän valmiiksi kilpailuun ja testilenkille. Itse tarvitsin vain unta ja ruokaa.

Parvekkeeni edessä olevassa allasbaarissa oli mieletön meteli brittieläkeläisten pitäessä hauskaa karaoken merkeissä. Kävin vielä kävelemässä ennen nukkumaan menoa rantatien kisapaikalle asti. Väsymys teki raukean olon. Oli upeaa katsella merimaisemaa ja rantoja. Huomioni kiinnittyi kuitenkin kovaan tuuleen, joka varmaan tulisi vaikuttamaan pyöräilyyn todella paljon. Kävin vielä illalla kaupassa ostamassa hieman ruokaa aamuksi. Aloin olla jo todella väsynyt. Sain nukahdettua vasta myöhään maanantai-iltana. Karaoke, taputukset, vislaukset ja möly tulivat kuitenkin uneen.

Tiistai - reittitiedustelua

Aamulla heräsin kuin olisi krapula. Pää oli ihan usvassa ja naama turvoksissa huonosti nukutun yön jäljiltä. Brittieläkeläiset osaavat oikeasti pitää hauskaa lomalla. Nostan hattua heille ja heidän yhteisöllisyydelleen. Minun oli kuitenkin valmistauduttava kilpailuun, joka tuli olemaan elämäni kovin koitos. Huono lepo on huonoa valmistautumista kilpailuun. Korvatulpista ei ollut apua, kun brittivanhuksien hauskanpito tunki läpi korvatulppien vaimennuksen. Olin jo hereillä aamulla klo 07.00 ja oli keskityttävä kilpailuun välittämättä muusta toiminnasta.

Komeita ja tuulisia pyörämaisemia

Ajattelin tehdä pienet herkistelylenkit pyörällä ja juosten aamupalan jälkeen. Join toisen kupin kahvia ja seurailin parvekkeelta altaalle, kun lomalaiset varasivat aurinkotuolejansa valmiiksi jo heti aamulla varhain. Aurinkotuoleja oli kuitenkin iso läjä ja kaikille varmaan riittäisi tuoli tai vaikka kaksi. Silti tuoli pitää käydä varaamassa. Hauska juttu.

Kaksi kyyhkyä tuli kaiteelle viereeni istumaan ja annoin niille pari murua leivästäni. Se jäi mieleen erikoisena tapahtumana. Vähän niin kuin Valkoinen poro Lapissa, kun olimme Nuorgam-Hanko -pyöräreissulla. Arvelin silloin, että Pappa tuli tervehtimään. Tämä iso valkoinen hirvasporo juoksi silloin rinnallamme pitkän matkan. Luonto on ihmeellinen.

Kyyhkyläiset aamupalalla

Lähdin ajamaan pyörällä kevyesti pyörittäen. Aurinko paistoi ja asfaltti oli tasaista ajaa. Autot tekivät tilaa ohittaessaan minut, eivätkä ajaneet ihan vierestä niin kuin Suomessa olin tottunut. Kävin ajamassa hieman jyrkkää nousua ja pitkää myötämäkeä, kovia vetoja ja palauttavia. Oli aivan mahtava ajaa näitä teitä, mutta tuulen vaikutus pyörään oli huomattavan suuri. Pyöräilyn jälkeen vaihdoin lenkkarit jalkaan ja heitin kisapaikalle tehokkaan lenkin. Jalat olivat kivuttomat ja nopeat, edes akillesjänteet eivät vaivanneet. Luottamus juoksuosuuden onnistumiseen nousi. Pyöräily ja uinti puolestaan olivat täysi arvoitus.

Lenkin jälkeen lähdin tutustumaan pyöräreittiin autolla. Minulla oli hyvin epämääräinen tuloste pyöräreitistä ja lähdin ajamaan tätä reittiä läpi. Pysähdyin välillä ottamaan kuvia hienoista maisemista. Tuuli teki kuvaamisesta vaikeaa, kuvat tahtoivat hieman epäonnistua, kun kuvaaja heilui tuulen voimasta. Maisemat olivat kyllä todella komeita ja karuja. Tiet näyttivät hyviltä Club La Santa-kilpailukeskukseen asti. Hieman ennen Club La Santaa oli todella isoja hidastepomppuja, mihin ei niin hyvässä alamäessä kärsinyt ajaa kovalla vauhdilla.


Päivä reitillä venähti iltaan asti, mutta reittitiedustelu oli hyvä tehdä. Tulin hotellille ja tankkasin spagetilla tutustuen samalla kisaohjelmiin. Minun elimistölleni ei ole hyvä tankata raskailla liharuuilla. Pasta, riisi ja muutkin hiilihydraatit sekä riittävä nesteytys (ei alkoholi) sopivat Köllikkäukon kisaruokavalioon.

Seuraavana päivänä voisin jo käydä rekisteröitymässä ja hankkia kilpailulisenssin. Pyöräilyosuus hirvitti edelleen: kumpi olisi pahempi, tuuli vai mäet? Oli sanomattakin selvää, että rankkaa tulisi olemaan. En tietenkään odottanut tämän olevan helppoa, mutta usko valmistautumiseen ja sen riittävyyteen oli koetuksella. Tässä tilanteessa muistin valmentajani Kaitsun sanat: ”luota itseesi ja tekemiseesi!”. Nämä sanat päässäni aloin katsomaan brittiläistä antiikkiohjelmaa, espanjaksi dubatut elokuvat olivat nimittäin kauheampaa katseltavaa. Kävin vielä kävelemässä lenkin lähtöalueelle ja sieltä takaisin. Ilta oli taas pitkällä ja pitäisi käydä nukkumaan. Lopulta survoin korvatulpat korviin ja menin nukkumaan. Taustalla kuului yhä kovaääninen brittieläkeläisten show.

Keskiviikko - rekisteröinti ja märkäpuvun testailua

Heräsin aamulla taas noin klo 07.00. Laitoin kahvin kiehumaan ja menin parvekkeelle. Samat aurinkotuolin varausrituaalit olivat menossa, vaikka taivas oli aivan pilvessä ja viileä. Unet olivat taas jotain 5 – 6 tunnin luokkaa ja väsymys sen mukainen. Aamupalan jälkeen lähdin hoitamaan rekisteröinnin ja lisenssin oston Club La Santalla. Oli taas ajettava saaren toiselle puolelle.

Club La Santa

Päästyäni kilpailukeskukseen Club La Santaan, äimistelin tunnin verran paikan fasiliteettejä: uima-altaat ja urheilukenttä, mieletön paikka! Löysin aika nopeasti paikan, josta sain lisenssin ja siitä minut ohjattiin rekisteröintipisteelle. Sain hyvät ohjeet, kilpailuun tarvittavat numerotarrat, kassit ynnä muut oheistuotteet ja kävin ihailemassa hienoja pyöriä expossa, josta lähdin takaisin hotellille.

Hotellilla söin allasbaarilla paellaa ja lähdin huoneeseeni. Otin uuden märkäpuvun sovittaakseni sitä rannassa, jossa pukua päälle kiskoessa puku tuntui kauhukseni kireältä. Menin mereen ja uin sen kanssa pienen pätkän, laskin vettä puvun sisään, jotta se muotoutuisi paremmin päälleni, mutta turhaan. En uskaltanut edes lähteä uimaan kauaksi rannasta, koska en ole meressä ennen uinut. Aloin ajattelemaan meren virtauksia ja puku kiristi vielä enemmän. Aika noloa, jos kaikki kaatuu märkäpukuun ja uintiin. 

Club La Santa

Hotellilla vaihdoin telkkarin radioon. Luin ohjeita ja tarkistin, että olin huomannut kaikki mitä pitääkin. Seuraavana päivänä olisi taas ajettava toiselle puolelle saarta kuuntelemaan kilpailuinfo, samalla olisi pastajuhlat ja avajaisseremonia. Survoin korvatulpat korviini ja menin taas myöhään nukkumaan karaoken soidessa taustalla. Yritin nollata märkäpukutestin aiheuttaman vitutuksen. Muistelin Kaitsun antamia ohjeita: ”usko itseesi ja tekemiseesi!”.

Torstai - kisainfo ja avajaiset

Torstai on toivoa täynnä. Ajatukset olivat positiiviset ja usko omaan tekemiseen luja. Lähdin jo hyvissä ajoin ajelemaan kohti Club la Santaa pysähtyäkseni jossain museossa matkan varrella. Vierailin jo aikaisemmin näkemässäni paikassa. Se osoittautui jonkinlaiseksi maaseutumuseoksi, jonka yhteydessä oli todella iso ravintola, jossa oli aikaisemmin järjestetty Ironman Lanzaroten avajaiset ja palkitsemiset. Ihan näkemisen arvoinen paikka.

Matka jatkui Club la Santaan ja ehdin vielä ostelemaan hieman Ironman-tuotteita organisaation myymälästä. Tuotteet olivat aika kysyttyä tavaraa ja liikkeessä oli melkoinen mylläkkä. Tuliaisten hankinnan jälkeen alkoikin kilpailuinfo. Info oli hotellin keskellä olevalla katetulla aukiolla, monella eri kielellä. Jostain syystä infoa ei järjestetty suomeksi, joten kuuntelin englanninkielisen tilaisuuden. Suomalaisia oli kilpailussa käsittääkseni 10. Ymmärsin infosta suurimman osan, mutta kahvihammasta kolotti niin, etten jaksanut kaikkia pätkiä kuunnella. Infon jälkeen kävin juomassa ison kahvin viereisessä baarissa. Se oli yksi elämäni parhaista kahveista.

Kun viimeinen info päättyi, pasta party avattiin. Pasta partyssä tarjoiltiin laajalla kirjolla erityyppistä pastaa ja muuta ruokaa loistavista seisovista pöydistä. Nyt alkoi tulla Ironman-ilmoittautumismaksulle kunnon vastinetta. Täytin mahani enimmäkseen pastalla, jälkiruoallekin jäi vähän tilaa. Sain pöytään kaveriksi saksalaisen insinöörin, jolla oli takana jo useampia Ironman-kilpailuja.

Avajaisseremonia

Pasta partyn jälkeen alkoi pihalta kuulumaan melkoinen rumpujen pauke, joka starttasi kilpailun viralliset avajaiset ja lippukulkueen. Avajaiskulkue kulki pitkin altaiden reunoja sekä pasta party-alueen läpi. Kulkue päättyi hotellin keskellä olevalle katetulle aukiolle. Siellä esiteltiin kaikki osallistuvat kansallisuudet ja heidän lippunsa. Eri maita oli aivan käsittämätön määrä! Osallistujia oli listan mukaan 1888, joista vanhin oli 73 vuotta. Siellä oli myös muutamia 25 vuotta sitten ensimmäisessä Ironman Lanzarote kilpailussa olleita kilpailijoita. Esiteltiin myös kilpailija, jolle tämä kilpailu oli 201. Ironman! Itse nostin käteni varovasti ylös kun kysyttiin kenelle kilpailu oli ensimmäinen Ironman. Onneksi siellä nousi muutaman muukin käsi.

Illalla hotellilla kävin taas kävelemässä rantatien lenkin. Katselin merelle uintireittiä ja kävin katsomassa maalialuetta. En enää epäillyt pääsenkö maaliin, vaan olin täysin varma, että pääsen kilpailun läpi. Olin täynnä tahtoa ja voimaa. Minulla oli todella hyvä olo ja tuntui siltä, että tämä on minun juttuni. Harmi, että aloitin lajin vasta 1 ½ vuotta sitten, 44 vuotiaana. Olisi pitänyt aloittaa tämä jo parikymppisenä nuorena miehenä.

Perjantai - pyörän ja kassien tarkistus

Ilta ja yö meni hotellilla perinteisesti. Sain nukutuksi sen 6 tuntia ja aamulla rituaalit olivat samat sekä minulla että altaalla olevilla briteillä. Iltapäivällä ohjelmassa oli pyörän ja varustekassien tarkistus. Odottavan aika oli pitkä, mutta jännitys oli hieman noussut. Tuntui siltä, että olen valmis, tätä varten olen harjoitellut koko talven. Olin valmiina!

Kisavarusteet ja -eväät

Iltapäivällä otin varustekassit, kypärän ja pyörän. Ajoin pyörällä lähtöalueen tuntumaan ja talutin pyörän tarkistettavaksi. Kaikki meni kun olisin ollut ennenkin kilpailemassa. Mitään ongelmia ei ilmaantunut missään vaiheessa. Täytyi vaan palata takaisin hotellille tekemään muut valmistelut. Laskin pyöräilyssä ja juoksussa tarvittavat geelit sekä tein juomapulloihin urheilujuomat. Lisäksi tein omahuoltopisteille omat pakettinsa. Mitään ei saa unohtaa, energiat, nesteet ja mineraalit on oltava kohdallaan.

Lauantai - kilpailupäivä

Olin laittanut herätyksen klo 04.00 kahteen herätyslaitteeseen. Olin tilannut vielä vaimolta varmistussoiton Suomesta klo 05.00. Tein kevyen aamupalan hieman mysliä ja kahvia. Pakkasin varusteet autoon ja ajoin auton Kaitsun antaman koordinaattipisteen lähelle. Kävelin siitä kilpailualueelle, enkä meinannut päästä turvatarkistuksen läpi kun lisenssiranneke oli rikki. Onneksi olin sitonut lisenssin kaulakoruuni ja pääsin sisään kun esitin sen.


Timanfaya - pitkä ja tuulinen suora

Oli vielä pimeää ja tuuli oli kova. Tunnelma oli käsin kosketeltavaa ja se näkyi kanssakilpailijoista. Eräs irlantilainen otti rennosti istuessaan vessassa. Hän lauloi kovaan ääneen ja pieraisi lähtiessään äänekkäästi. Vessajonossa olevat repesivät nauramaan. Ilmeet muuttuivat kuitenkin nopeasti taas peruslukemille.

Laitoin pyöräni valmiiksi: pumppasin ilmaa renkaisiin, energiageelit putkelle ja juomapullot paikalleen telineisiinsä. Seuraavaksi siirryin rantaan, jonne jätin lämmittelyvaatteet ja pyöräilyvarusteet omiin pusseihinsa. Varustepussit olivat erivärisiä, sininen pyöräilyvarusteille ja valkoinen lämmittelyvarusteille sekä punainen juoksuun. Tein muistisäännöt omien telineiden sijainnille, että löytäisin ne heti kun juoksen hakemaan niitä. Paikat telineissä oli merkitty kilpailunumerolla. Minun numero oli 1488.

Uintiosuus

Olin laittanut märkäpuvun päälle ja matkalla kohti rantaa aidan muodostamaa kujaa pitkin. Kujan reunat olivat täynnä ihmisiä. Aurinko oli jo nousemassa ja aamu valkenemassa hyvää vauhtia. Saavuin rantaan missä oli suuri määrä muitakin kilpailijoita. Kävin uimassa lämmittelylenkin ja kaikki tuntui hyvältä. Nostin uimalasit otsalle ja kävelin lähtöpaikalle.

Lähtöön oli vielä noin reilut 10 minuuttia. Seisoin keskellä isoa ihmismassaa. Valmiina kilpailuun, joka olisi ehkä kovin, mitä olen ikinä kokenut. En jännittänyt yhtään, vaan olin täynnä voimaa ja adrenaliinia. En ollut tehnyt suunnitelmaa mistä kohtaa lähden matkaan. Ajattelin lähteä rauhassa niin kuin Kaitsu oli sanonut.

Uintiosuus takana

Ympärilläni oli espanjalaisia kilpailijoita ja lähtötorvi soi. Joukko lähti hitaasti kiihdyttäen kohti merta. Kävelin massan seassa ja aloitin uintini ulkoreunan läheltä. Silti ”pesukone” linkosi täysillä. Sain kättä ja jalkaa päähän sekä kylkiin. Lisäsin tehoa ja työnsin hitaimpia edestä, etten itse jää muiden alle. Leikkasin ulkoreunasta heti ensimmäisen poijun luo, missä oli kova ruuhka. Tunsin oloni hyväksi vaikka meno oli rajua. Ensimmäisen poijun jälkeen hain paikkaa noin 15 metriä ulompana kuin poijut. Välillä eteen tuli uimareita ja ohitin heidät tai työnsin sivuun. Uin kuitenkin rauhallista uintia, rennosti ja nauttien hetkestä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen nousin rannalle ja kävelin ohjeita noudattaen kuivan osuuden. Lähdin uimaan seuraavaa kierrosta hyvällä mielellä ja rennosti liukuen. Katselin kirkkaassa vedessä uivia kalaparvia ja yksittäisiä kaloja. Erään poijun jälkeen näin sukeltajan selällään meren pohjassa kuvaamassa uimareita. Näytin hänelle peukaloita, että hyvin menee. Uintiosuus on kohta takana.

Nousin merestä ja lähdin rauhallisesti juoksemaan kohti varustepussitelineitä. Samalla riisuin märkäpuvun yläosan pois päältäni. Löysin varustepussin helposti ja juoksin varusteiden vaihtoon tarkoitettuun telttaan. Sain vaihdettua nopeasti varusteet, mutta aurinkorasvan levitys vei aikaa. Juoksin teltasta pyöränhakuun avojaloin ja laitoin puhtaat jalat pyöräilykenkiin vasta pyörällä. Otin pyörän ja juoksin pyörän kanssa alueelle, jossa sai nousta pyörän päälle.

Pyöräilyosuus

Pyöräily lähti nihkeästi liikkeelle. Sykkeet olivat todella korkealla alussa jostain syystä. Varmaan huono lepo ja liika mineraalien tankkaus olivat saaneet paikat tukkoon. Mahaan koski myös aika paljon. Poljin eteenpäin ja lopetin sykkeiden seuraamisen.

Tuuli oli aika kova ja se veti hieman mietteliääksi. Noin 10 – 15 km lähdöstä tuulenpuuska heitti minut tieltä, kun etsin geelejä tai säädin jotain enkä ollut keskittynyt ajamiseen. Minun onnekseni tilanteessa oli, että ulosajon kohdalla oli hiekkaa eikä laavakiveä. Keräilin tippuneet juomapullot ja menin takaisin tielle.

Ennen El Golfoa

Alun tuska helpotti hieman Yaizan ja El Golfon välillä. Kunnes suunta muuttui taas suoraan kohti pohjoista, vastatuuleen. Oli kovaa hommaa puskea loivaa pitkää ylämäkeä kovassa vastatuulessa. Tiesin, että tämä on vasta alkusoittoa tulevaan. Mahakipu oli kuitenkin helpottanut ja sykkeet tasoittuneet lähelle pk-tasoja. Yritin pitää hyvän aeroasennon ja painaa eteenpäin. Vauhti oli hidasta, vaikka pääsin alamäissä hyviin vauhteihin. Keskinopeus ei riittäisi tavoiteaikaan mitenkään.

Muistelin taas Kaitsun ohjeita, kun aloin murehtimaan sellaista asiaa, jolla ei ollut merkitystä. Nauti, usko itseesi ja tee ehjä suoritus. Asenne oli taas kohdallaan ja nautin menosta sekä maisemista. Maisemat olivat nimittäin aivan mielettömän hienoja.

Club la Santa jäi taakse ja alkoi kevyt nousuosuus lämpötilan noustessa myös päivän edetessä. Laskeuduin alas Famaraan meren rantaan. Tiesin, että nyt Köllikkäukon veri punnitaan. Tästä eteenpäin pitää pusertaa järkyttävän kovia mäkiosuuksia. Minua helpotti eräs Pohjois-Karjalainen sanonta: ”aina kun on ylämäki on myös alamäki”.

Poljin mäkeä ylöspäin kohti Tequisea. Ylämäki jatkui siitä kohti omahuoltopistettä, joka sijaitsi aivan huipulla Mirador de Hariassa. Siitä oli upeaa lasketella menemään täysillä tiukkoihin mutkiin. Vauhti kävi 65-72 km/h tässä mäessä. Oli mielettömän hienoa ajaa niin kovaa, kun tiesi, että ulosajo olisi ollut kohtalokasta. Lukijasta se voi tuntua oudolta, mutta minusta se oli todella hienoa.

Mirador de Harian nousussa yritin vaistomaisesti hakea pienempää pykälää, vaikka se oli ollut päällä jo kohta puoli tuntia. Tässä nousussa piti nousta välillä putkelle ja takaisin satulaan. Tuntui ettei huippu ei tule ikinä, reidet kävivät kuumana ja suu oli silti hymyssä. Oli upeaa kokea jotain niin rankkaa, että alkaa ihan naurattamaan. Osa kilpailijoista työnsi pyörää ja yksi istui tien reunassa. Tämän mäen jälkeen lähti välittömästi uusi nousu kohti Mirador del Rion huippua, mikä ei tuntunut enää lainkaan niin pahalta.

Mirador de Rion huipun ja huoltopisteen jälkeen ilo oli huipussaan, kun pääsi laskemaan täysillä myötätuulessa Arrietaa kohti. En uskaltanut katsoa vauhtia enää 70 km/h jälkeen. Oli mahtavaa hakea ajolinjaa mutkiin, joiden taakse ei nähnyt. Yksi mutka kävi hieman ahtaaksi, mutta yritin välttää jarrutusta kaatumisen pelossa. Oli hurmosta painaa menemään myötätuulessa.

Kun hurmos on päällä, poliisitkin tulee perässä

Hyvänolon tunne hävisi, kun nousu kohti Nazaretiä alkoi. Se oli pitkä nousu välillä kovassa vastatuulessa. Siellä oli jossain kohti todella huonokuntoinen tienpätkä. Tällä pätkällä oli juomapullotelineestä lähtien kaikkea rojua. Siinä tärinässä tippui varmaan hampaista paikatkin.

Ihan loppuosa oli kovavauhtista alamäkeä. Nopeus oli yli 55 km/h tässäkin mäessä. Se oli hyvä kevyt lopetus tälle äärimmäisen rankalle pyöräilykokemukselle. Saavuin vaihtoalueelle väsyneenä ja jälleen yhden osuuden suorittaneena. Enää ei olisi kuin maraton.

Juoksuosuus

Vaihtoalueelle saavuttaessa toimitsija otti pyöräni ja kävin hakemassa pyöräilypussini. Juoksin telttaan vaihtamaan varusteita. Pyysin lisää aurinkorasvaa selkääni ja jalkoihin. Jouduin odottamaan hieman ”rasvaajaa”. Söin energiapatukan ja join nestettä rasvaajaa odotellessani.

Viimeinen vaihto oli suoritettu ja heitin varustepussin siihen osoitettuun häkkiin. Säädin jalkojen nopeuden pikkuisen alle 6 min/km ja hölkyttelin menemään. Ensimmäinen kierros olisi puolimaraton, jonka jälkeen olisi vielä kaksi noin 10 km kierrosta.

Lähdin juoksemaan rantaa ensimmäiselle kierrokselle, yleisön ollessa mukana aktiivisesti. Se oli todella eteenpäin vievä tunnelma. Yllätyksekseni sykkeet olivat hieman päälle aerobisen eli 140 alueella, kun raja oli vuosi sitten 135. Jalat olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Ne vain veivät eteenpäin. Oli outoa juosta, kun ei ollut ongelmia. Selkiä tuli vastaan ja väsyneitä kanssakilpailijoita. Otin huoltopisteeltä kaksi sientä niskaan paidan alle ja kastelin pään sekä sienet säännöllisesti huoltopisteillä, sillä lämpötila oli noussut iltapäiväksi jo mukavasti.

Ensimmäinen kierros meni mukavasti. Lähdin toiselle kierrokselle hyvällä asenteella ja hymy korvissa. Sykkeet olivat alhaalla kaiken rasituksen jälkeen, mutta päätin olla intoilematta liikaa tässä vaiheessa. Kun lähdin juoksemaan viimeiselle kierrokselle ennen maalia, olo oli hieman epäuskoinen ja mielettömän hyvä. Viimeisellä kääntöpaikalla päätin, että nyt en enää pysähdy huoltopaikoilla.

Pimeys oli jo laskeutunut ja minä lähestyin kohti maalia. Tuli sellainen olo, että olen väärässä paikassa. Olen katsellut tätä vain YouTubesta, kun muut saapuvat maaliin. Toimitsijat ohjaavat kohti maalia ja taputtavat. Yleisö huutaa, taputtaa ja joku hakkaa kattilan kansia. Iho on kananlihalla ja minä juoksen kohti maalia. Törmään maalinauhaan, mutta en uskalla repäistä sitä ilmaan, kun en ollut maksanut ennakkoon maalikuvasta. Ei ollut rahaa. Pujotan itseni maalinauhan alta ja joku laittaa mitalin kaulaan. Olo on enemmän kuin epätodellinen.

Lopulta kävelin avaruuslakana päällä ja mitali kaulassa istumaan katukiven reunalle. Istuin siinä kokista juoden ja ajatellen: minä tein sen, mutta en vaan tajua sitä. Lähdin hakemaan tulosnauhan ja luovutin sipin järjestäjälle. Kävin vielä hakemassa varustepussit ja menin syömään paellaa. Ruokailun jälkeen etsin pyöräni ja lähdin autolle. Hämärää katua autoa kohti kävellessäni maalialueen meteli jäi taakse. Aloin tajuta, että olen jumalauta saavuttanut tavoitteeni!

Toteutunut unelma


Tähän tavoitteeseen pääsy ei ollut helppo. Se oli koko talven ja kevään määrätietoista harjoittelua. Välillä olin todella väsynyt, koska vinokuormaa oli paljon. Oli paljon vastoinkäymisiä ja henkistä painetta. Halusin kuitenkin jakaa tätä matkaani julkisesti, vaikka maine siitä kärsikin. Toivottavasti tämän projektin onnistuminen tsemppaisi ihmisiä haastamaan itsensä tekemään asioita, joista ovat haaveilleet. Tämä oli minun pitkäaikainen haaveeni. Aloitin triathlonin 1 ½ vuotta sitten ja ensimmäisen täyden matkan vedin alle vuoden harjoittelulla. Ironman oli kuitenkin unelmien täyttymys.

Ilman perheen tukea, yhteistyökumppaneita ja kannustajia matkani ei olisi onnistunut, kiitos teille!!

Nyt kuitenkin suuntaan kohti uusi kilpailuita. Finntriathlonin kerää koko sarja alkaa 11.6 Vanajanlinnassa. Köllikkäukko siis kiittää ja kuittaa! I am the Ironman!

2 kommenttia:

  1. Itseensä luottaminen ja itsensä raju haastaminen antaa tiedon omista rajoista. Niiden tiedostaminen tekee elämästä helpomman, mutta älä sen perusteella vaadi itseltäsi liiiiikaaa. Hienoa, täydellinen suoritus. Onneksi olkoon. Terveisin Pertti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pertti!
      On ollut hienoa, että olet ollut taustatukena koko ajan. En vaadi itseltäni liikaa ja seuraan elimistöni reagointia tekemiseen koko ajan. Välillä olen ollut telakalla liian kovan tekemisen takia, mutta se oli ennen triathlonia. Triathlon tuntuu lajilta mistä nautin, vaikka olisikin rankkaa. Se on vaan yksinäistä hommaa kun treenaa. Siksi on hienoa että on edes joku joka tsemppaa ja on mukana projekteissa. Lanzarote Ironman on nyt takana ja Finntriathlon 1/4 tapahtumaa. Uskon tekemiseen ja pyrin oppimaan tekemistäni virheistä. Näin kehityn paremmaksi. Toivottavasti tekemiseni innostaa myös muita kaltaisiani triathlonin pariin tai muuten haastamaan itsensä.

      Terveisin, Jussi

      Poista