tiistai 21. helmikuuta 2017

Extreme Triathlon Celtman team esittely ja muita kuulumisia


Helmikuun treenit ovat menneet vaihtelevalla menestyksellä. Huonoja treenejä on ollut kuitenkin vain yksi. On ollut mukava harjoitella kun jaksaminen on ollut hyvää ja tekeminen ollut järjestelmällistä. En tiedä mikä siihen on vaikuttanut, mutta olo on hyvä. Olemme hakeneet positiivista asennetta mm. videon teon muodossa ja pistämme pikku pätkiä jakoon, kun ehdimme. Yritämme näyttää, että ei tämä triathlonharjoittelu ole niin vakavaa touhua, vaikka se välillä vetääkin vakavaksi niin hyvin, että ihan puhalluttaa.

Mainitsin huonon treenin tuossa aikaisemmin. Olen maanpuolustushenkinen ja perinteitä kunnioittava reserviläinen. Viime viikonloppuna Utissa hiihdettiin Kaukopartiohiihto. Tämän hiihdon tarkoituksena on kunnioittaa perinteikkäitä kaukopartiomiehiä. Hiihdossa käytetään retki- tai eräsuksia ja matkat ovat 75 km, 150 km, 225 km ja 300 km. Reittivalinnat tehdään itse ja aikaa on käytettävissä 24 tai 48 tuntia, riippuen matkasta. 

Olen hiihtänyt kyseisen hiihdon useamman kerran. Matkat ovat olleet 75 km ja 150 km. Yksi harjoituksistani olisi ollut hiihtää 75 km tai 150 km. Jännitin Utin huonoa lumitilannetta viimeiseen asti ja tein päätöksen, että en lähde hiihtämään viikkoa ennen tapahtumaa. Hiihtoreitit kulkevat pitkin metsiä, soita, kelkkauria ja metsäautoteitä. Vähälumisella talvella voi törmätä hiekkaan pimeässä alamäessä väsyneenä ja minulla ei ole varaa loukkaantua nyt, kun kisoihin on aikaa vain muutamia kuukausia. Nyt lunta oli niin vähän, että tämä päätös oli tehtävä ja määrätietoinen eteneminen kohti varsinaisia tavoitteita jatkuu.

Ongelmat ja vastoinkäymiset

Ilman vastoinkäymisiä ja ongelmia ei tietenkään tästäkään projektista selviä. Ironman Lanzarote on käytännössä matkustusta ja kisaamista vaille valmis. Matka, majoitus ja ilmoittautuminen ovat Lanzaroten kilpailuun kunnossa. 

Extreme Triathlon Celtman on vielä valmistelun alla, koska kilpailu vaatii huoltoryhmän ja kilpailupaikka on sijainniltaan aika syrjässä. Huoltoryhmän vieminen Skotlantiin vaatii suuremman määrän rahaa ja syrjäinen sijainti aiheuttaa majoituksen saamisesta ryhmälle on vaikeampaa. Saimme kuitenkin varattua majoituksen 2 viikon etsinnän jälkeen. Ilmoittautuminen on maksettu. Vielä on kuitenkin etsittävä sopiva lento, kun Glasgowiin menevät lennot ovat täynnä. Näyttäisi siltä että otamme lennot Edinburghiin ja vuokra-auton sieltä. Kuluja tulee vielä varusteista ja huollon varusteista.

Saimme onneksi ryhmäämme kovan vahvistuksen. Rainy Day Entertainmentin Jere Koistinen tekee reissusta koosteen ja pari muuta pienempää pätkää ennen sitä. Tällä haemme yhteistyökumppaneita matkallemme kohti Suomi100 haastettamme. Celtmanissa ei ole vielä yksikään suomalainen kilpaillut. Videokoosteen loppuun ja muutamiin muihin asioihin tulee hyvät vastineet yhteistyökumppaneillemme.


Mitä tämän vuoden triathlonkilpailut ovat?

Ironman Lanzarote on yksi maailman kovimmista täydenmatkan triathlonkilpailuista. Kilpailu alkaa 3,8 km uinnilla, jonka jälkeen on 180 km pyöräily todella rankalla, erittäin tuulisella ja mäkisellä reitillä. Myös kuumuus on yksi haastava tekijä tällä tuliperäisellä saarella. Kilpailun viimeinen laji on maraton eli 42 km juoksu. Kilpailussa on viralliset huoltopisteet mistä saa juomaan ja muuta tankkausta. Kilpailu on 20.5.2017.

Extreme triathlon Celtman on olosuhteiltaan kylmä ja arvaamaton triathlon kilpailu. Kilpailu alkaa 3,4 km uinnilla, noin 10 asteisessa meduusoita vilisevässä merivedessä. Pyöräilyosuus on 202 km Skotlannin mäkisessä, tuulisessa ja kylmässä maastossa. Juoksuosuus on kuitenkin se rankin. Maraton 42 km juostaan Torridonin vuorten yli. Sään lisäksi haasteelliseksi kilpailusta tekee virallisten huoltopisteiden puuttuminen. Juoksuosuudelle on otettava huolto ja ”selviytymisvarusteet” kannettavaksi. Kilpailun järjestäjä on määrännyt pakolliset varusteet ja tarkistaa ne ennen kilpailua että jokaisella kilpailijalla on käsketty varustus. Kilpailu starttaa 17.6.2017.

Köllikkäukon Celtman ryhmän esittely



Ensimmäisenä huoltajana toimii Kaj Järveläinen Joroisista. Kaitsulla on takana 25 täyden matkan triathlonkilpailua ja lukemattomia muita startteja lyhyemmistä kilpailuista. Kaj on oikea mies hommaan ja hän joutuu myös juoksemaan osan Celtmanin juoksuosuudesta kanssani (19 km). Teknistä osaamista ja huoltoon liittyvää osaamista on vaikka muille jakaa. Elää triathlonille, kovempi kuin teräsmies, Supermies.


Toinen huoltaja on Peter Kock. Peter on moniosaaja, erämies ja hyvän kielitaidon omaava kovakuntoinen velipoika. Oli ilo saada Peter mukaan ryhmään, koska hän on ehdottomasti oikea ammattilainen huoltamaan, kun olemme kovissa olosuhteissa. Lapin miehiä, Ivalosta. Eräjorma.



Mediasta vastaa Rainy Day Entertainment eli Jere Koistinen. Jere on tukenut Köllikkäukon triathlonprojektia täydellä sydämellä. Tekee tekemisestä hauskaa ja näkyvämpää. Ikuistaa Suomen ensimmäisen kilpailijan Celtman ja Suomi100 haasteen. Jere ja Rainy Day Entertainment teki oman Suomi100 haasteensa, Ensitreffit-elokuvan, maaliin asti. Jeren esikoiselokuva on nyt valmis! Jere elää ja tekee myös unelmaansa. Dream maker.


Olen Jussi Kiira, 46 vuotias moniosaaja ja työskentelen teollisuuden palveluksessa Varkaudessa. Olen entinen rauhanturvaaja, 4 operaatiota takana. Olen harrastanut joskus sotilasurheilulajeja ja juossut muutaman maratonin. Hurahdin triathloniin kun paino oli hälyttävästi lihavan puolella ja elämäntavat vähemmän terveelliset. Nyt alkoi kolmas vuosi triathlonia ja 9 kilpailua on takana. Näistä kilpailuista on 3 täyden matkan kilpailua. Tarkoituksena on tutustua lajiin, varusteisiin, kilpailemiseen ja tankkaukseen. Pyrin hakemaan parhaan yhdistelmän kehittymiseen ja kannustaa muita aloittamaan ennakkoluulottomasti tämä tai joku muu liikkumisen muoto. Ylipäätänsä haastaa itsensä johonkin mistä on joskus haaveillut. Triathlon oli joskus nuorena minun haaste ja nyt teen sitä nautinnolla. Köllikkäukko


Internetvastaava Nora Kiira jää Suomeen. Auttaa tässä internetin näkyvässä ja vastuullista hommassa opiskelun ohella. On hienoa, että saan apua tyttäreltä ja hän on mukana projektissa. Hän oli neuvomassa kuinka blogi toimii jo silloin, kun poljimme 15-vuotiaan poikani kanssa Nuorgamista – Hankoon 8 päivässä. Mielenkiinto riittää vielä isänsä touhuihin, vaikka välillä varmaan ei aina jaksaisi vähempää kiinnostaa. Iso-Hiiri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti