tiistai 3. tammikuuta 2017

Muistelua ja muuta

On kulunut noin 2 vuotta ja 1 ½ kuukautta kun aloitin triathlonin. Muistan, kun tammikuussa2015 olin toipilaana saatuani heti luupiikin kantapäähäni liian kovasta rasituksesta. Jalkapohjan kalvo oli liian kireä ja jotain kalkkeumaa oli alkanut kertymään kantapäähän. Erittäin ärsyttävää, kun aamulla nousi sängystä ja kipu oli todella kova kantapäissä sekä jalkapohjissa. Kävin lääkärissä muutamaan otteeseen. Yksi lääkäri sanoi, että jalat pitää leikata ja toinen sanoi että pitää laittaa kortisonipiikki. Ajattelin että tämä ei voi olla totta ja oliko tämä nyt tässä.


Etsin netistä tietoa vaivasta ja löysinkin siitä yllättävän paljon tietoa. Lopulta eräältä juoksufoorumilta sain linkin teippausohjeisiin, millä saisin jalkapohjan venytykseen yöksi ja jalkapohjan kalvon kireys helpottaisi. Ostin myös pallon, millä hieroin kantapäätä. Söin särkylääkekuurin ja aloitin triathlon harjoittelun uudelleen tammikuun puolessa välissä. Alkuun harjoittelu oli tuskallista, mutta selätin vaivan ilman piikkejä tai leikkausta. Varsinainen triathlon harjoittelu alkoi siis tammikuun kolmannen viikon maanantaina 2015 eli hieman alle 2 vuotta sitten. Olin silloin 10 kiloa painavampi ja ihan kuutamolla koko lajista.

Olen käynyt nyt 9 triathlon kilpailua, joista 3 on täysiä matkoja. Asiat, jotka tuntuivat mahdottomilta, tuntuvat nyt mahdollisilta. Olen oppinut uintitekniikkaa, pyöräily on tullut tutummaksi ja ylipäätänsä kolmen lajin harjoittelu on ollut mielenkiintoinen matka tähän asti. Olen kohdannut ongelmia ja ratkonut niitä. Olen ottanut takapakkia ja sitten taas kehittynyt. Laji tarjoaa kovaa haastetta kilpailuissa. Se luo myös haasteen ajanhallintaan työn, perheen ja harjoittelun välillä.



Riittävän levon saaminen on ollut minulle suurin haaste koko triathlon ”uran” aikana. Vuorotyö ja tekemäni työaikamuoto, sekä toisinaan rankat työpäivät tuovat vinokuormaa harjoitteluun. Ylityöt ja työkavereille takaisin tehtävät velkapäivät ovat aina pois harjoittelusta. Olenkin miettinyt jo pitkään, että olisi aika upeaa päästä 12 tunnin järjestelmään. Tässä työaikamuodossa olisi enemmän vapaa-aikaa harjoitella ja olla perheen kanssa. Tämäkin on niitä ”kun ampuisi jousipyssyllä kuuhun” asioita joka ei ehkä tule toteutumaan ikinä. Perheellä ja hyvinvoinnilla ei ole sijaa nykyisessä työelämässä. Työt lisääntyvät ja työntekijät vähentyvät monella alalla. Näillä korteilla mennään ja onneksi perhe on kestänyt tätä touhua näinkin pitkään.

Köllikkäukko teema on ollut ihan hauskaa touhua. On ollut hienoa muuttua Köllikkäukosta parempikuntoiseksi mieheksi. Pyrin kehittymään koko ajan ja oppimaan lajista sekä välineistä lisää. Kokeilen uusien menetelmien ja valmennuksen vaikutusta tuloksiin. Ohjelmien sovittaminen yhteen työaikojeni kanssa on ollut haasteellista. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että uusin ohjelmarunko on toteutettavissa, vaikka rankkaa se tulee olemaan levon jäädessä vähälle. Syksyn treeniohjelma aamu- ja iltapäivä harjoituksineen oli liian hankalaa toteuttaa, koska iltapäivätreeni tuli usein tehtyä myöhään illalla. Treenin jälkeen oli turha houkutella unta muutamaan tuntiin.
Joku ehkä miettii että mikä tuo Köllikkäukko oikein on tai luulee olevansa? Vastauksena onkin, että se on ihan tavallinen suomalainen mies, joka päätti aloittaa triathlonin ja kertoa kokemuksistaan myös muille tavallisille ihmisille. Köllikkäukko pyrkii kuitenkin nostamaan rimaa aina hieman lisää eli ottaa vastaan kovempia haasteita. Viime kesä olikin tähän mennessä kovin kesä. Tavoitteena oli Ironman Lanzarote ja Finntriathlonin kerää koko sarja. Saavutin jokaisen tavoitteeni minkä olin asettanut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti