Törmään välillä haluttomuuteen lähteä työpäivän jälkeen lenkille tai vetämään ohjelmassa olevan
treenin. Uskoisin, että kaikilla on välillä samoja ongelmia. Nyt olin ollut jo 12 tuntia töissä ja näistä
tunneista vietin suurimman osan ulkona yli 20 asteen pakkasessa. Kotiin tultuani kroppa alkoi
sulaa ja telkkarista tuli hyvää ohjelmaa. Pakkanen oli kiristynyt jo -25 asteeseen. Aivot keksivät
koko ajan lisää tekosyitä, miksi en lähtisi juoksemaan 40 minuutin juoksulenkkiäni ulos pakkaseen.
Join teetä, katsoin telkkaria ja henkinen taistelu lenkille lähdöstä kävi kiivaana mielessäni. Olin
keksinyt monta hyvää syytä miksi en lähtisi lenkille.
1. Olin olevinaan kävellyt ihan riittävästi töissä ja korvannut lenkin sillä.
2. Uudessa sykemittarissa ei ollut virtaa ja asetukset kohdallaan vielä urheiluun.
3. Poika oli käymässä.
4. Hyvä ohjelma telkkarissa.
5. Oli hieman nälkä.
6. Ulkona oli kylmä ja lainasin pojalle kiekkopeliin merinovilla alusasut.
...Lista jatkuisi varmaan pidemmällekin.
Onneksi on jo hieman kertynyt urheilutaustaa ja kokemusta. Tiesin, että lenkin jälkeen on hyvä
olo, kun tehtävä on suoritettu. Tämä ajatus potki minut ylös sohvalta etsimään riittävästi vaatetta
ja säätämään varusteet keliin sopivaksi. Laitoin hyvän ohjelman nauhoitukseen ja saunan
lämpenemään. Poistin kaikki tekosyyt mielestäni ja aloin toimeen. Sain taas vanhan sykemittarin
toimimaan, mikä ilahdutti mieltä. Lähdin vanhan Polarin kanssa luultavasti viimeiselle yhteiselle
lenkille.
Juoksureitti oli hyvinkin tuttu vuosien varrelta. Vanhat reitit ovat monesti tylsiä, eivätkä motivoi
juoksijaa kauheasti. Reitti kulkee aluksi asutuskeskuksen reunaa pellon luo. Sitten pellon päästä rantaa myöten vanhalle kanavalle ja sieltä rantaa myöten kotia kohti. Ihan peruspullaa, mutta ulkona oli kylmä ja pimeää. Minulla oli otsalamppu päässä varalta ja hyvä vaatetus. Odotin lenkistä normaalia perustekemistä, mutta luonto oli järkännyt muuta. En saanut kuvattua lenkkiä kuvilla, mutta yritän kertoa sen nyt sanoin.
Kova pakkanen ei käynyt henkeen yhtään juostessani. Pakkaslumi narskui jalkojen alla, kun nousin
talomme läheistä ylämäkeä ylöspäin. Musiikki hävisi korvilta ja korjasin korvanapit paremmin
korville. Mäenpäältä reitti suuntasi kohti Könönpellon asuinaluetta ja kohti Pitkälänniemen peltoa.
Lumen koristamat puut reunustivat pyörätien reunoja ja juuri aurattu pyörätie vei minua hyvin
eteenpäin. Pito lenkkareiden alla oli hyvä ja sopivan pehmeä. Pellon reunassa katse löysi pimeässä hiihtäjän. Samalla huomasin upean tähtitaivaan, vaikka juoksin vielä katuvalojen alla. Kulmakarvat, parransänki ja ripset olivat jo paksun huurun peittämät. Ihmisiä tämän hiihtäjän lisäksi ei enää näkynyt. He valmistautuivat varmaan alkavaan työviikkoon sisällä lämpimässä. Reitti kääntyi pimeään järven rantaan. En sytyttänyt otsavaloa, vaan annoin silmien tottua pimeään. Tehtaan valot antoivat valoa reitilleni. Lumi puissa ja maassa heijasti valoa pimeyteen. Lumen painamat koivut muodostivat katon ja seinät ympärilleni. Alusta oli aurattu ja hyvä juosta. Oli rento olo juosta tässä tunnelmatunnelissa.
Koivikko loppui ja alkoi synkän kuusikon reunustama osuus. Lumi heijasti valoa myös näiden kuusten alle. Latvat olivat lumen peitossa ja hienon näköisiä. En nähnyt tietä, mutta kuuset ohjasivat suuntaani eteenpäin. Kuusikon jälkeen oli hieman avonaista. Tähtitaivas oli upea ja pilviharsot muodostivat raitoja taivaalle. Lumi hohti pimeässä enkä nähnyt tietä, joten etenin sellaista kohtaa pitkin, jossa tiesin tien kulkevan. Aikaepätodellinen tunne juosta näin. Ihan kuin unessa. Juoksureitti sukelsi vielä hetkeks pimeyteen. Kuusen latvat olivat valkeat ja tähtitaivas näkyi hyvin.
Tunnelman katkaisi valaistu pyörätie ja hopean värinen farmarimersu, joka ajoi edestä ohi
kohti alikulkutunnelia. Hetken päästä se peruutti takaisin ja ohitti minut läheltä. Jatkoin matkaani
ja ihmettelin mikä ihmeen tyyppi se oli? Reittini kulki vanhan kanavan reunaa ja kanavan yli kohti kotia. Silmäilin taivasta ja yritin hakea vielä sitä samaa tunnelmaa. En löytänyt sitä enää. Tunsin hieman pettymystä, mutta jalat veivät hyvin eteenpäin Taipaleen satamaan. Se hopeinen mersu oli parkissa siellä ja mies ratin takana. Tuli hieman outo olo, kun sama auto oli hetki sitten ollut ihan eri paikassa sekoilemassa ja reittiä etsien. Mitä oli etsimässä sunnuntai-iltana klo 21 aikaan ja tuolla tyylillä? Ei vaikuttanut juoksuni kadenssiin tai vauhtiin millään tavalla. Olen elämäni aika joitain sekopäitä ja tuo tapahtuma ei yllä edes arvosteluasteikolle.
Sain lenkin tehtyä ja aikaa meni noin 46 minuuttia. Olo oli todella hyvä ja olin todella tyytyväinen
juoksuuni. Huuru oli kertynyt paksuksi kerrokseksi kasvojen karvoitukselle. Ei ollut kauhea hiki,
mutta ei ollut kylmäkään. Kotia päästyäni laitoin varusteet kuivamaan ja menin saunan lämpimään
miettimään erikoista juoksulenkkiäni. Jos en olisi lähtenyt lenkille, en olisi päässyt tuntemaan sitä
luonnon antamaa flow-tunnetta. Nyt sain sen upean hyvän olon tunteen ja lähden jatkossakin
treenaamaan.
Tsemppiä muillekin joilla on starttivaikeuksia töiden jälkeen! Tekeminen palkitsee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti