Swedeman, kesän toinen haaste!
Tiistai
Jalat ja asenne olivat jo hyvässä iskussa extreme triathlon
Swedemania varten suunnatessani auton keulan kohti Vaasaa. Vaasa oli minun
ensimmäinen etappini ja tapaisin siellä huoltaja/juoksija Miian. Tarkoituksena olisi
yöpyä ensimmäinen yö Miian ja hänen perheensä luona. Toinen huoltajani Janiina
tulee Vaasaan junalla ja Miian koti on kokoontumispaikkamme. Oli hieno tavata
Swedeman-tiimi siellä. Seuraavana päivänä siirrymme varusteidemme ja auton
kanssa satamaan. Siitä matkamme jatkui laivalla Holmsundiin ja sieltä
määränpäähämme Åreen. Åressa sijaitsi Swedemanin kilpailukeskus.
Suunnitelma oli hyvä. Liian pitkät valvomiset ja siirtymiset
rasittavat kroppaa. Hyvä lepo Vaasassa ennen seuraavaa siirtymää oli hyvä peliliike.
Toinen hyvä ratkaisu olisi ollut siirtyä suoraan Holmsundiin ja olla siellä
yötä. Vaasassa saimme kuitenkin syötyä hyvin ja tutustua ihmisiin ketkä ovat
osallisina kilpailuuni. Miian mies olisi myös osallisena siinä, koska Miian
lähtö huoltajaksi aiheuttaa lastenhoitoon liittyviä järjestelyitä.
Miian luona tein koko porukalle perinteistä
spagettikastiketta poikkeuksellisesti kahteen kattilaan. Toinen sipulilla ja
valkosipulilla höystettynä ja toinen ilman. Itse vaadin kastikkeeseen näitä
kahta makua, koska ruuassa pitää olla hieman saundia. Tankkaus alkoi siis
keskiviikkona spagetilla ja hyvällä seuralla.
Keskiviikko
Olin nukkunut koko yön kuin tukki. Ei mitään havaintoa
mistään koko yönä. Olin todella pirteä herätessäni ja olo oli upea. Aamupalan
jälkeen pakkailimme auton täyteen. Kirjaimellisesti lattiasta kattoon kaikkea
tarvittavaa. Pyörän viedessä taas valtaosan pienestä tavaratilasta. Olimme
kaikki innoissamme tulevasta matkasta ja tiesin jo siinä vaiheessa, että
reissusta tulee hyvä.
Ilma oli todella mahtava ajaessamme kohti satamaa. Laivamatka
Ruotsiin oli myös loistava. Laivalla nautimme upeasta kelistä auringon
porottaessa armottomasti kannelle. Me otimme aurinkoa ja juttelimme kannella
melkein koko 4 tunnin matkan. Taisipa Janiina saada hyvän värin iholle jo
menomatkalla. Sanontahan kuuluu ”tämän päivän puna on huomisen bruna”.
Matka Holmsundiin meni nopeasti ja pääsimme Ruotsalaiseen
maisemaan ajamaan kohti Årea. Auton ilmastoinnin reistatessa musta Citroen C4 keräsi
lämpöä hyvin itseensä. Se ei kuitenkaan vaikuttanut hyvään ilmapiiriin mikä
vallitsi autossa. Väittäisin, että autossa ei ollut yli minuutin hiljaisuutta
kertaakaan ennen ensimmäistä pysähdystä tai Årea.
Matka Åreen oli pitkä ja maisemat alussa hieman tylsät. Piti
olla myös tarkkana kameroiden kanssa, joita oli aika tiuhaan teiden varsilla.
Maisemat muuttuivat pikkuhiljaa kuitenkin upeammiksi ja jylhemmiksi. Kamerat ja
kova liikenne jäivät taaksemme. Vaarat muuttuivat isommiksi ja mäet nousivat
korkeimmiksi. Åre saavutettiin puolenyön tietämillä ja airbnb-majoitus löytyi
suhteellisen helposti. Pääsimme nopeasti majoitukseen sisälle purkamaan
varusteemme ja kävimme nukkumaan aika pian ilman mitään iltatoimia, koska kaikki
olivat väsyneitä matkasta. Seuraava päivä on reittitiedustelupäivä, joka on
pitkä päivä. Minun pitää muistaa reitin pahat kohdat ja käännökset. Huollon
pitää muistaa reitti ja tehdä suunnitelmaa kanssani.
Torstai
Aamulla olo oli hieman tukkoinen pitkän ajomatkan jäljiltä.
Matkaa Holmsundista Åreen tuli kuitenkin hieman alle 500 km ja siinä oli
laivamatka ennen sitä. Aamupalatarpeet olivat aika kevyet, mutta tein itselleni
aamupuuroa ja sain kahvia koneeseen. Näin vanha diesel lähtee käyntiin ja
päästään hommassa eteenpäin. Suunnitelmana oli siis pyöräreittiin tutustuminen
ja päivällä rekisteröityminen kilpailuun.
Ensimmäisenä lähdimme tutustumaan T1:een, joka on uinnin ja
pyöräilyn vaihtopaikka. Tämä paikka sijaitsi vajaan 20 km päässä
majoituksestamme upean suuren Tännforssen vesiputouksen vieressä. Kyseinen
vesiputous on Ruotsin suurin. Kilpailussa 3,8 km uinti päättyy tämän putouksen
juurelle järveen aivan kuohujen ja virtaavan veden viereen. Tästä huoltaja ja
kilpailija juoksevat mäkeä noin 400 metrin matkan T1 vaihtopisteelle.
Vaihtopisteellä kilpailija vaihtaa märkäpuvun pyöräilyvarusteisiin nopeasti ja
aloittaa 205 km pyöräilyosuuden.
Tiedustelureissumme kulki T1:ltä pitkin pyöräreittiä ja
mielestäni reitti ei vaikuttanut kauhean pahalta. Toki autosta kaikki mäet ovat
helppoja ja tuulet eivät paljon vaikuta nopeuteen. Pyöräreitti oli myös aika
selkeä ja tien kunto pääosin hyvä. Pahoja käännöksiä tai alamäkiä ei ollut
yhtään. Olin salaa innoissani asiasta.
Kävimme yhdessä vaiheessa syömässä ravintolassa, koska
aamupala oli ollut aika kevyt. Täytyy kuitenkin tankata tulevaa kilpailua
varten. Miia oli ottanut jo roolia tähän asiaa ja patisti minua syömään sekä
juomaan riittävän usein. Upeaa toimintaa, koska ajatukset olivat jo itse
kilpailussa reittiä ajellessamme. Energiavarastot piti pitää täynnä ja nesteytys
hyvänä. Ruuan jälkeen matkamme jatkui kohti Årea ja kisakeskusta kohti.
Reittitiedustelu kannattaa tehdä, että reitti ja mahdolliset
ongelmakohdat jää mieleen. Näin välttyy turhilta virheiltä ja on helpompi
lähteä kilpailuun, kun kaikki tietävät reitin. Strategisesti tärkeät pisteet on
hyvä tietää ja tunnistaa.
Rekisteröinti oli kisakeskuksessa Holiday Club resort
hotellin isossa salissa. Torstaina ei ihmisiä ollut paikalla vielä paljoa.
Muutamia kilpailijoita ja kilpailujärjestäjän vapaaehtoisia työntekijöitä.
Bongasin kuitenkin joukosta heti Celtman organisaation johtohenkilöitä, jotka
olivat luultavasti auttamassa järjestelyissä. Tapasin heidät 2017 extreme triathlon
Celtman kilpailussa. Kunnon Skottiäijiä. Rekisteröintitiskillä oli hieno tunne,
kun Paul bongasi minut ja hän tuli kättelemään sekä tarinoimaan kanssani. Tuli
jotenkin tärkeä olo, kun hän tunnisti ja muisti minut
Rekisteröinnin jälkeen lähdimme kauppaan ostamaan
jääkaappiin ruokaa ja sitten huilaamaan. Kasasin pyörää ja latasin laitteiden
akkuja kämpillä. Kaikki meni niin kuin pitikin, mutta satulan
kiristysmekanismin pultti katkesi kiristettäessä. Pultti kiristetään
momenttiin, mutta jostain syystä pultti vain katkesi. Päivä oli taas venynyt
pitkäksi ja edellisen päivän rasitus tuntui vielä kropassa. Nyt tuli tämä
siihen päälle. Åren pyöräliikkeet olivat jo kiinni ja pultin metsästys piti
jättää seuraavalle päivälle. Sain kaiveltua pultin tyngän pois vastakappaleen
kolosta ilman erikoistyökaluja. Uusi pultti oli löydettävä kuitenkin aamulla
heti liikkeiden ollessa auki.
Perjantai
Perjantaiaamulle ja päivälle oli aika paljon suunnitelmia.
Satulakiinnityksen pultin etsimistä, kisainfoa ja juoksureittiin tutustumista. Perjantaina
pitää myös käydä aikaisin nukkumaan, koska herätys on lauantaiyönä 02.40.
Aamun reittimme suuntasi ensimmäiseksi Åren keskustaan noin
5-6 km päähän majoituksestamme. Löysimme pyöräliikkeen ja lähdin kyselemään
katkenneen pultin tilalle uutta. Mekaanikko penkoi kaikki laatikot etsiessään
sopivaa pulttia. Ainoa löytynyt pultti oli 5 mm pidempi kuin alkuperäinen. En
tiennyt aiheuttaako se ongelmia, mutta muuta ei ollut saatavilla. Maksoin
pultin ja laitoin sen taskuuni.
Lähdimme tutustumaan juoksureittiin. Tarkoituksena oli
löytää reitin varrelta paikat, minne huoltajat pääsevät huoltamaan minua ja T2
vaihtopaikka sekä T2A tarkistuspiste. Apuna meillä oli Åren turisti-infosta
saadut kartat ja kännykän karttaohjelma. Paikallistimme T2 pisteen aika
nopeasti, joka on pyöräilyn ja juoksun vaihtopaikka. T2 sijaitsi terävän
tupla-S mäen päällä. Siitä alkaisi kova yksinjuoksuosuus kohti tunturia ja sen
ympäröimää maastoa. Viimeinen 10 km olisi jyrkkää mäkeä Åreskutanin huipulle
huoltaja/juoksija Miian kanssa.
Lisäksi meidän oli selvitettävä missä T2A oli fyysisesti. T2A:lta
huoltaja/juoksija lähtee juoksemaan viimeiselle 10 km osuudelle ja tällä
pisteellä on pakollinen varustetarkistus. Repussa oli oltava määrätyt varusteet
tai homma päättyisi tälle pisteelle. Tämä piste on myös tärkein Cutt off-piste
koko kilpailussa. Siinä oli oltava riittävän ajoissa, että pääsee ylimmälle
juoksureitille. Liian myöhään saapuneet ohjataan alemmalle reitille tai
pahimmassa tapauksessa heidän kilpailunsa voi myös päättyä tälle pisteelle.
Extreme triathlon kilpailussa kilpaillaan itseään ja
”tiimalasia” vastaan. Hiekka käy vähiin jokaiselle cut off-pisteelle. Aina kun
saavutat yhden pisteen niin yrität ehtiä seuraavaan pisteeseen. Se on välillä
kovaa kamppailua, jos tulee ongelmia matkalla kaluston tai kropan kanssa.
Saimme suurimman osan juoksureitin tiedustelut tehtyä.
Huoltopaikat olivat aika selkeillä paikoilla ja Swedeman organisaation omistaja
antoi meille vielä tunturin huipun tuoreimmat tiedot selkeällä suomenkielellä
T2A:lla. Puhuimme jonkin aikaa ensin englantia, kunnes ”Timo kysyi, olemmeko
Suomalaisia?” ja jatkoimme keskustelua suomeksi. Aika hauska tilanne näin
jälkikäteen mietittynäkin. Paluumatkalla kävimme vielä tsekkaamassa
välihuoltopisteen Fröå Gruvassa ja söimme upeasta seisovasta pöydästä
ravitsevan aterian jälkiruokineen noin 18 euron hintaan. Ruuan jälkeen
jatkoimme matkaamme kisainfoon Åreen.
Kisainfo oli kilpailukeskuksessa isossa salissa. Celtman
organisaation Stuart heitti puheosuudet Skottihuumorilla höystettynä ja Timo
kertoi tunturin kuulumiset sekä reittiin liittyvät asiat kilpailijoille. Sali
oli täynnä kilpailijoita yli 20 eri maasta. Swedeman organisaation video isolta
lakanalta katseltuna loi lisää kisajännitystä ja odotusta kilpailijoihin sekä
huoltajiin. Tunnelma oli upea.
Kisainfo toi myös yllätyksiä. Eräät ihmiset tervehtivät
minua etunimellä ja tulivat juttelemaan. En tunnistanut kuin yhden Intialaisen
Instagram kaverini. Harmitti, kun ei jäänyt enempää aikaa jäädä juttelemaan
näiden ihmisten kanssa. Oli jotenkin hämmentävää ja upeaa samaan aikaan tavata
ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita minun tekemisestäni ja olivat kannustavia tekemisestäni.
En ole tottunut sellaiseen ja se hämmentää minua.
Kisainfon jälkeen menimme majoitukselle valmistautumaan.
Minä aloin korjaamaan pyörääni ja pakkaamaan huoltoon liittyviä asioita.
Kiristin satulan momenttiin ja satula kesti hyvin paikallaan. Olin valmis
kilpailuun ja varusteet olivat ladattu valmiiksi aamuyön herätykseen 02.40.
Lauantai, kilpailupäivä
Kellot pärähtivät herättämään. En saanut nukuttua kuin
muutaman tunnin, mutta se oli normaalia kisayönä. Huollon unet olivat jääneet
myös vähiin. Heitäkin oli luultavasti jännittänyt tämä päivä. Laitoin puuron ja
kahvin kiehumaan. Sillä aikaa kannoin kamoja autoon valmiiksi kilpailua varten.
Laiton kisa-asun päälleni vielä ennen aamupalaa. Kello meni eteenpäin
armottomasti. Minun piti olla kilpailukeskuksella klo 04.00, josta kyyti
lähtisi kohti uimapaikkaa. Samaan aikaan huollon olisi vietävä pyörä ja
varusteet T1:lle ja odotettava, että nousen järvestä ylös. Homma oli lähtenyt
käyntiin ja toiminnan olisi oltava tehokasta sekä määrätietoista. Ei saanut
tuntea väsymystä ja jokaisella piti olla fokus tehtävässään.
Aamupalan jälkeen vedin märkäpuvun päälleni puolittain.
Lähdimme Janiinan kanssa autolla kilpailukeskukseen aamun ollessa hämärä ja
kostea. Päivästä näytti kuitenkin tulevan kirkas ja aurinkoinen. Hotellin
pihaan oli kerääntynyt märkäpuvuissa astelevia kilpailijoita, jotka kävelivät
kohti hotellin aulaa. Janiina pysäytti auton ja liityin tähän hassuun aamuyön
märkäpukuseurueeseen. Näkisin huollon toivottavasti seuraavan kerran silloin,
kun nousen kylmästä vedestä tasapainoaisti hieman sekaisin. Tiemme erosi
muutamaksi tunniksi.
Matka uimapaikalle alkoi linja-autoilla. Toiminta oli kuin
Celtmanista. Tosin tällä kertaa vieressäni istui joku ruotsalainen kilpailija
ja Celtmanissa vieressäni istui triathlonpiireistä hyvinkin kova julkisuuden
henkilö Iron Cowboy. En tosin silloin tiennyt kuka hän on, mutta aina oppii
jotain uutta, kun maailmalla kulkee.
Uinti
Linja-auto jätti meidät hiekkatien
varteen mistä polku vei meidät järvenrantaan. Rannassa meitä odotti nainen ison
hirvasporon kanssa. Hän piti meille esittelyn poron koulutuksesta ja käytöstä
tuntureilla. Hän myös painotti luonnon arvoja. Ihan hieno aloitus kilpailulle.
Lähtö läheni ja kilpailijat
alkoivat laittaa lasejaan päähän. Jännitys oli käsin kosketeltavaa ja seurailin
miten ihmiset reagoivat tilanteeseen. Osa oli levottomia ja hymy kasvoilla. Osa
pälyili levottomana ympärilleen ja seisoivat jäykkänä rannalla. Osa oli varman
näköisenä rivissä venytellen ja katse reittiä seuraten. Itse en jännitä
kauheasti. Varsinkaan tätä maisemaa, joka oli hyvin suomalainen. Tunsin oloni
varmaksi ja kotoisaksi.
Lähtö tapahtui rannalta. Ranta oli
matala pitkälle ennen kuin pääsi uimaan. Kahlasin oikeaa reunaa riittävän
syvälle ja lähdin kauhomaan. Vesi oli lämmintä. En nähnyt reittipoijua kunnolla
ja hain vastarannalta hyvää maamerkkiä suunnistukseen. Merkkasin puurajassa
olevan loven suunnaksi ja jatkoin kauhomista. Päätin uida puoleen väliin
suhteellisen rauhassa ja puristaa siitä hyvää vauhtia loppuu asti.
Reitti kulki luodon vasemmalta
puolelta kohti kapeaa salmea. Salmessa vesi kylmeni radikaalisti putouksen
vaikutuksesta. Vesi oli sameaa ja roskaista, johtuen putouksen voimasta tai
uimareiden pohjakosketuksista. Olin lisännyt vauhtia ja löysin hyvän ryhmän,
jonka peesiin jäin uimaan. Käsistä alkoi tunto häviämään siä mukaa mitä
lähemmäksi putousta pääsimme. Vesi oli muuttunut jo todella kylmäksi.
Uinnissa suunnistus on kuin
valokuvaamista. Otetaan happea ja välillä nopea suunnan tähystys. Se on kuin
kameran sulkimen toiminta, joka rekisteröityy aivoihin. Tämä nopea hetki antaa
monta käskyä lihaksille. Siinä valokuvassa on myös nähtävä edessä olevat
kilpailijat ja tehtävä päätöksiä. Sulkimen toimintaa haittaavat yleensä aallot,
pärskivät uimarit ja huuruiset lasit.
Viimeiseen loppupätkään lähdin
vetämään ryhmästä ohi, mutta en päässyt. Saavuimme isona läjänä rantaan. Eteeni
jäi joku uimari makaamaan. Ohitin hänet ja otin häntä kädestä kiinni ja vedin
rannalle. Huoltaja Miia saapui jostain ja lähdimme juoksemaan mäkeä ylös hyvää
vauhtia. Uinnin loppuaika oli 01.14.30.
Pyöräily
T1:lle päästessäni otin nopeasti
märkäpuvun päältäni ja vaihdoin pyöräilykamat päälleni. Huolto ei ollut saanut
pumpattua pyörän kumeihin ilmaa. Otin pumpun ja täytin takarenkaan. Pumppasin
myös eturenkaaseen lisää ilmaa venttiilin vuotaessa samalla kuin lisäsin ilmaa
renkaaseen. Jatkos vuoti selkeästi, prkl. Jätin pumpun huollolle ja lähdin
matkaan.
Reitti lähti nousemaan heti T1:lta mäen päälle, josta oli
nopeaa osuutta pitkän matkaa. Yritin ottaa alun rauhassa siinä onnistumatta.
Syy oli vain siinä, että pyörä kulki hyvin. Ajoin pienillä tehoilla ja vauhdin
ollessa koko ajan 35-45 km/h välillä. Tie oli loistavassa kunnossa ja tuuli oli
aamuyöllä olematon. Puristin itseni pienempään kasaan lepuuttajien päälle ja
annoin mennä.
Yhdessä vaiheessa aloin miettimään missähän huolto luuraa ja
samoilla hetkillä huoltoautoni hurahti ohi minusta. Maisemat olivat upeita ja
tie oli leveä. Kilpailu kulki muun liikenteen seassa ja pyöräreitillä oli
aluksi reilusti omaa tilaa ajaa turvallisesti 58 km matkan. Mörsilin kylän
kohdalta reitti kääntyi vasempaan pienemmälle tielle.
Tie lähti nousuun, joka ei ollut paha ja pystyin hyvin
ajamaan mäkeä lepuuttajilta. Oli hieno fiilis ja kanssakilpailijoita oli jäänyt
taakse aika iso liuta. Tie oli muuttunut hieman huonommaksi. Tiessä oli
poikkihalkeamia niin kuin Suomessakin vanhoilla pikkuteillä. Pyörä kulki hyvin
ja maalaismaisemat olivat aivan mahtavat. Maisemat olivat kuin maalauksissa.
Jossain vaiheessa noin 70 km kohdalla aloin huomata, että
satula alkaa painumaan pompuista alas. Se tipahti pompusta aina alemmaksi ja
alemmaksi. Lopulta minun oli pysäytettävä pyörä ja otettava työkaluja käyttööni
ja korjattava vikaa. Ohitetut pyöräilijät menivät suurimmaksi osaksi ohi minusta
korjatessani pyörää. Vedin satulan niin kireälle kuin uskalsin ja lähdin
ajamaan. Nojasin enemmän lepuuttajien varassa välttääkseni ongelmaa.
Olin pysähtynyt huoltoon vain kerran ja toisella
pysähdyksellä kerroin huollolle ongelmistani. Huolto kertoi puolestaan, että on
hankalaa pysyä perässä, kun pyöräilyvauhti on niin kovaa. Kilpailijat ja heidän
huoltoautonsa hidastavat lisäksi matkaa. Huoltajien vaarallinen käytös
kilpailun aikana voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa hylkäämisen, joten
vaarallisia ohituksia tai huonoja parkkeerauksia pitää välttää.
Satula jatkoi temppuiluaan. Ainoa sopiva kiinnityspultti,
jonka olin saanut Åressa oli 5mm liian pitkä. Sen perkeleen kiinnityspultin pää
tuli hieman ulos kiristysmekanismin toiselta puolelta ja otti runkoon kiinni.
En ollut huomannut tätä majoituksella. En myöskään olisi voinut tehdä asialle
mitään mukana olleilla työkaluilla. Satulankiristysmekanismi ei siis kiristänyt
satulaputkea riittävästi. Momentti tuli siitä, kun pultti otti runkoon kiinni
ja luulin mekanismin pitävän.
Nojasin lepuuttajiin ja hyvä flow ajamiseen oli mennen
talven lumia. En ihaillut maisemia tai nauttinut ajosta. Hiki tippui kypärän
reunasta kelin lämmetessä ja matkan edetessä. Ajoin taas samat kilpailijat
kiinni ja pysähdyin taas korjaamaan satulaa. Lepuuttajilla makaaminen alkoi
rasittaa hartioita. Satulan päälle istuminen ja monttu tiessä tiputti satulan
senttejä alaspäin. Olin todella täynnä vitutusta ja tuskaa. Pää mietti koko ajan
miten korjaan ongelman.
Otin nestemäistä geeliä ja poljin. Työnsin tyhjät
geelipaketinkuoret aja-asun lahkeeseen. Tuuli oli yltynyt ja vastatuuli painoi
hieman loivaa ylämäkeen mennessä. Aurinko paistoi upeasti taivaalta ja minulla
oli matkaa vielä T2:lle noin 40-50 km. Huolto toimi loistavasti, mutta he eivät
voineet korjata ongelmaani. Minun oli ratkaistava ongelma itse. Tässä ja nyt. Käteni
olivat tahmaiset nestemäisestä geelistä ja silloin keksin ajatuksen mitä pitää
kokeilla.
Olin pysähtynyt jo neljä kertaa korjaamaan satulaa.
Viidennellä kerralla päätin kokeilla McGyvermäistä tekniikkaa eli soveltavaa
ratkaisua. Pysäytin pyörän ja samaan aikaan Kanadalainen huoltoryhmä pysähtyi
tarjoamaan apua. Sanoin heille, että en tarvitse apua ja kiitin heitä avun
tarjoamisesta. Otin koko satulaputken irti ja hieroin siihen nestemäistä
urheilugeeliä. Todella tahmaista mönjää, missä on hyvin energiaa kropalle,
mutta käsissä hyvin tahmaista ja liimaista ainetta. Toivoin, että geelin
koostumus liimaisi hiilikuitua sen verran että pääsisin T2:lle. Lähdin taas
ajamaan toivoen satulan kestävän paikallaan.
En saanut enää hyvää fiilistä pyöräilyyn. Se oli kadonnut
jonnekin satulaputken syövereihin. Vastatuuli oli aika voimakas, mutta se ei
häirinnyt minua. Sisu ja vitutus antoi hyvin voimia menoon. Pysähdyin viimeisen
kerran huoltoon ja sanoin heille, että nähdään Åressa.
Pyörä kulki hyvin ja ajoin hyvällä vauhdilla. Satula kesti
geelillä paikallaan. Huomasin 180 km kohdalla, että pyöräily olisi mennyt
täyden matkan kisassa reilusti alle 6 tunnin. Olin päässyt alle 6 tunnin jo
näiden ongelmien kanssa ja tällä pyöräilyreitillä. Reitin korkeusprofiili oli
noin 1900 nousumetriä. Olin kehittynyt pyöräilyssä huimasti.
Lopulta saavuin T2:lle nousevan tupla-s mäen juurelle ja
lähdin polkemaan viimeiselle ”pahalle” mäelle. Mäki oli ehkä tottumattomalle
hankala, mutta Swissmanin jälkeen tämmöiset nousut menevät heittämällä.
Pyöräilymatka oli tarkkaan mitattu. Matkaa kertyi 204 km ja pyöräilyn aika
06.54.03. Maksiminopeus oli 75,5 km/h ja keskinopeus kaikkien ongelmien jälkeen
31,2 km/h. Pään nollaus ja juoksukamat päälle nopeasti.
Juoksu
Lähdin juoksemaan kaikki varusteet mukana. Repussa oli
painoa ehkä 5 kg. Jalat olivat hieman tönköt ja keli oli lämmennyt
huomattavasti. Juoksin pitkospuita ja tasaisia osuuksia. Reitin kuitenkin
noustessa jyrkästi ylös tunturiin piti juoksu muuttaa kävelyksi. Nousu tapahtui
tuulen suojassa auringon porottaessa täydellä. Juomarepussa ollut vesi oli
lämmintä, todella lämmintä. Minä ja kanssakilpailijat käveltiin polkuja pitkin
äänettömänä kohti huippua.
Ensimmäinen 12,3 km oli edettävä rauhallisesti
Lillskutanille, jonka huippu oli yli 1000 metrin korkeudessa. Kaikki juostavat
pätkät oli juostava, sillä takaraivossa tikitti Cut off-kello. Vauhtia on
pidettävä aina kun mahdollista.
Saavutin Lillskutanin huipun ja puuraja oli jäänyt taakseni
jokin aika sitten. Tunturissa istui Skotti Paul ja joku muu pitämässä
tarkistuspistettä. Tällä pisteellä tehtiin varustuksen yllätystarkistuksia
kilpailijoille. Vaihdoin muutaman sanan ohitusvaiheessa ja jatkoin matkaani.
Minun varusteita ei tarkistettu ja jatkoin juoksua irtokivikkoista, kallioista
ja sammaleista maastoa alas tunturista.
Tuuli oli alkanut puhaltamaan taas tunturissa ja sain virtaa
kehoon. Pääsin loikkimaan alamäkeen kohtalaista vauhtia ja reitti oli hyvin
merkitty. Reitti kääntyi puurajassa kelkkauralle, jossa oli tunturipensasta,
vettä ja mutaa. Yritin etsiä hieman kuivempaa kohtaa turhaan. Jatkoin vauhdilla
keskeltä, missä pusikkoa oli vähemmän.
Vihdoin reitti kääntyi tunturikoivikkoon. Tuuli jäi taas
jonnekin tunturin ylemmille osille. Kropan lämpö nousi ja vauhti hidastui.
Aloin ottamaan juomaa tunturipuroista, koska se oli viileää ja raikasta. Rakon
juomavesi oli ihan liian kuumaa juotavaksi. Hiki tuli läpi kropasta eikä
tarvinnut kusella käydä. Oli pakko juoda säännöllisesti, ettei keho kuivu.
Krampit ja nestehukasta tulevat ongelmat keskeyttäisivät kilpailun ja en ehtisi
Cut off-pisteille ajoissa.
Rytmitin menoa niin, että juoksin alamäet ja tasaiset
osuudet. Ylämäet kävelin, sillä viimeinen 10 km on todella rankka ja sinne
olisi säästettävä voimia. Pitkä 204 km pyöräily oli syönyt voimia tästä
vanhasta kropasta. En ollut enää nuori mies. Lisäksi ehkä se Swissman painoi
vielä kropassa jollain tavalla. Pyöräilyssä ohitettuja kilpailijoita alkoi
mennä ohitseni. En lähtenyt haastamaan heitä, koska tiesin heillä olevan
enemmän juoksutaustaa kuin minulla. Lisäksi he olivat melkein puolet nuorempia
kuin minä. Tein omaa suoritustani ja minun pitää vielä tehdä Swedemanin jälkeen
vielä yksi extreme triathlon Slovakiassa. Minun pitää miettiä kokonaiskuvaa ja
tavoitetta.
Matka eteni kilometri kilometriltä. Saavuin Fröå Gruvaan, 18,3 km pisteelle. Siellä oli järjestäjän huoltopiste ja omat huoltajani. Iloiset ja kannustavat huoltajat Janiina ja Miia. Oli ilo nähdä heitä pitkästä aikaa. Minä olin kuulemma surkean näköinen. Vielä olisi kuitenkin noin 22 km maaliin ja otin nopean huollon ja lähdin Miian saattamana taas metsään juoksemaan. Reitti meni jo alas isojen mäntyjen ja kuusien varjostamiin metsiin pois lehtimetsistä.
Alusta oli fatbikella ajettua uraa ja mielestäni hankalaa
juosta. Se johtui myös tottumattomuudesta juosta tämmöisiä uria. Juoksin taas
alamäet, tasaiset ja loivat ylämäet. Reitti tuli kaksi kertaa tien yli ja
huolto oli kummallakin kerralla siellä odottamassa. Huolto oli loistava ja
täsmällinen. Nyt olin jo viimeisellä osuudella ennen T2A:ta, oli pidettävä
vauhtia yllä, että pääsen varmuudella tälle pisteelle. Oli pakko päästä
ylemmälle reitille ja saada keltainen finisher-paita. Takana oli kuitenkin
vasta 23,4 km ja edessä oli huonoa polkua, metsätietä ja suota edettävänä.
Aurinko paistoi armottomasti yläpuolella ja pysähdyksissä hyttyset hyökkäsivät
kimppuun puremaan.
Juoksin polkua eteenpäin ja pääsin metsätielle hakkuuaukean
reunaan. Maisema oli kuin Suomesta. Juoksin tiellä tasaiset ja alamäet. Mäkiin
en enää uhrannut energiaa, koska sitä ei enää kauheasti ollut. Otin geeliä ja
energiapatukkaa. Juomarakosta oli pakko juoda kuumaa juomaa ja mukana oli myös Coca
colaa antamassa potkua. Jossain vaiheessa ennen T2A:ta oli vetelä suopätkä ja
jalat upposivat välillä hyvin suohon. Sain kuitenkin jalkani ylös ilman kengän
menetystä. Viimeisen polun ja soratien juoksin melkein kokonaan T2A:lle, joka
sijaitsi Husåssa. Saavuin tarkistuspisteelle hyvissä ajoin. Monet huoltoryhmät
kannustivat minua. Varsinkin kanadalainen ryhmä. Oli upeaa nähdä omat huoltajat
ja virtaa täynnä oleva huoltajajuoksija Miia.
Varustetarkistuksen jälkeen lähdimme Miian kanssa nousemaan pujottelurinnettä ylöspäin kohti Åreskutanin huippua. Viimeinen todella kova 10 km nousu oli alkanut.
On välillä piristävää ja rasittavaa olla viimeisillä extreme
triathlon juoksuosuuksilla huoltajan kanssa. Se johtuu siitä, että itse on tässä
vaiheessa todella väsynyt ja huoltaja on täynnä purkamatonta energiaa. On
kuitenkin tärkeää, että huoltaja on mukana oman turvallisuuteni takia. Hän
antaa myös väliaikatietoja ja tiedustelee reittiä kallioisessa hankalassa
maastossa. Huoltajan pirteys tarttuu myös kilpailijaan, vaikka se ei näy päälle
päin.
Alkuosuus oli viimeisellä 10 km matkalla oli jyrkkää ylämäkeä ja juostavia loivia pätkiä oli muutamia. Pystyimme kuitenkin kävelemään reipasta vauhtia näitä mäkiä. Puuraja alkoi lähestymään. Maisemissa näkyi merkkejä vanhasta kaivostoiminnasta. Matkalle jäi isoa metsikkömaisemaa ja puroja sekä pieniä putouksia. Tiepohja oli jotain huoltotietä tai vastaavaa, joka risteili metsän keskellä.
Nyt edessämme aukeni tunturi ja tunturikoivikko. Huomasimme
järjestäjän tsekkauspisteen, missä tehtiin viimeinen tarkistus kilpailijoiden
kunnosta ennen siirtymistä tunturiin. Vaihdoimme muutaman sanan pisteellä ja
järjestäjät antoivat meidän jatkaa matkaa kohti huippua. Mäki lähti koivikon
läpi suoraan ylös kohti tunturia.
Edetessä piti olla varovainen. Oli taas ajateltava
kokonaisuutta enkä pystynyt ottamaan juoksuosuudella turhia riskejä. Minulla
oli vielä yksi kilpailu jäljellä Swedemanin jälkeen. Olin maksanut jo ison
summan tämän seuraavan kilpailun kuluja ja niissä ei ollut
takaisinmaksumahdollisuutta. Minulla oli pelissä paljon enemmän kuin
suurimmalla osalla kilpailijoilla.
Olimme Miian kanssa jo aika korkealla ja ilta alkoi olla jo
pitkällä. Keli viileni huipulla ja tuuli yltyi kovaksi. Meidän piti lisätä
vaateita päällemme. Keli oli kuitenkin selkeä ja mitä ylemmäksi pääsimme, niin
sitä hienommaksi maisema avautui ympärillämme. Taivas oli pilvinen ja aurinko
loi säteitään pilvien raoista alas. Se teki upean varjojen ja valon kontrastin
ympärillemme. Näimme kymmenien kilometrien päähän reitiltämme, joka kiipesi
koko ajan ylemmäksi ja ylemmäksi.
Kävelimme ja kiipeilimme kohti Åreskutanin huippua. Välillä
oli lumisia osuuksia ja jyrkkiä kallioita. Miia oli edelleen virtaa täynnä ja
hän teki loistavaa reittitiedustelua edessäni pitäen toisessa kädessä puhelinta
ja toisessa GoPro kameraa. Kamera kuvasi ja data liikkui sosiaaliseen mediaan,
jota pyöritti Janiina. Halusimme välittää tietoa extreme triathlonista ihmisille.
Välillä minua nauratti, miten ketterästi Miia liikkui
kivikossa ja kallioilla. Minun ollessa vain eteenpäin kyntävä vanha ukko. Kilometrit
kuluivat Miian loputonta puhevirtaa kuunnellessa. Miia on siis siviilielämässään
juontaja, radiotoimittaja, liikuntaohjaaja ja yrittäjä. Todellinen moniosaaja.
Lista osaamisesta on siis pitkä ja en ihmettele yhtään mistä tämä puhe sekä
tarinat pulppuavat. Tämä nainen on virtaa, tietoa, ideoita ja ajatuksia täynnä.
Oli loistavaa, kun kuulin tarinaa, tuli väliaikoja vauhdista ja kuljetusta
matkasta. Toki seurasin näitä myös omasta Garminin rannetietokoneesta.
Kerrankin minä olin hiljaa ja etenen kohti maalia nöyränä. Askel askeleelta,
metri metriltä ja kilometri kilometriltä.
Saavutimme Åreskutanin huipun. Tuuli oli niin kova, että se
horjutti väsynyttä kilpailijaa. Huipulla oli muitakin ihmisiä, jotka olivat
painautuneet rakennuksen taakse tuulen suojaan. Joukossa oli myös toinen
kilpailupari. Jatkoimme matkaa rinnettä alas kohti maalia, joka oli noin 500
metrin päässä alarinteessä. Keräsin voimia juoksuun. Alusta oli parempaa ja pääsin
juoksemaan suhteellisen hyvin. Lopulta näin maalin ja loppumutkan. Näin myös
Janiinan alhaalla. Juoksin loppumutkaan ja pikkumäen ylös maaliin. Toinen kova
haaste kolmesta oli nyt suoritettu. Sain keltaisen finisher-paidan. Päivä oli
ollut taas pitkä ja rankka. Tiimin upea työ toi taas hyvän tuloksen.
Jussi Kiira, Suomi, Reckless Race, Yellow
Loppuaika: 16:11:03
Uinti: 01:14:30
T1: 00:07:34
Pyörä: 06:54:03
T2: 00:07:16
Juoksu: 07:47:40
Vetäydyimme rinneravintolaan syömään lämmintä ruokaa.
Ravintolassa oli lisäkseni muitakin kilpailijoita. Kaikki alkoivat taputtamaan
aina, kun seuraava kilpailija saapui ravintolaan. Extreme triathlon kilpailut
ovat upeita ja kannustavia vaikka kilpaillaan myös toisiamme vastaan. Tämän
tietyn hengen huomaa ennen kilpailua, kilpailun aikana ja kilpailun jälkeen.
Tämä yhteishenki on todellista ja aitoa. Myös kanadalainen huoltotiimi osoitti
sen tämän kilpailun aikana. Iho menee kananlihalle vieläkin, kun ajattelee
Swedemania kokonaisuudessaan. Upea kilpailu.
Voin antaa vahvan suosituksen extreme triathlon
Swedemanille, jos joku miettii ensimmäistä extreme kilpailuansa. Kilpailu on
helposti saavutettavissa Suomesta käsin omalla autolla. Hintataso Ruotsissa on
alhaisempaa kuin Suomessa. Kilpailun organisaatio täynnä osaavia ammattilaisia.
Uintiosuus upeissa maisemissa ja puhtaassa vedessä. Pyöräily on 204 km
sisältäen 1890 nousumetriä, mutta nousut ovat pääosin loivia. Juoksuosuus on
vaativa, mutta nousumetrit jäävät alle 2000 metrin. Tästä kilpailusta on hyvä
aloittaa extreme kilpailujen keräily.
Haluan kiittää kaikkia, jotka tekivät reissun
mahdolliseksi!
Valmentajaa Tribasella
Panu Lieto
Yhteistyökumppanit:
Haapajärven fysioterapia
Specsavers Varkaus
Mobicare
RiinaM
Akra
Akiira
Introspekt Oy
Varusteasioissa ovat olleet mukana:
Jukka Peräsalmen pyörähuolto
Kesport Kovanen
Trimtex
Garmin
Köllikkä Tiimin jäseniä:
Olli Jäntti / Olli Jäntti photography / blogi ja
nettiguru / kantava taustavoima
Miia Kahila / huoltaja/juoksija / somekuvaaja
Swedemanissa
Janiina Kiira / huoltaja / autonkuljettaja /
somevastaava Swedemanissa
Sari Kiira / vaimo / tukija /
Kaikkia Köllikkäukon facebook ja instagram seuraajia.
Teidän kannustus vie minua eteenpäin ja on ilo jakaa näitä kokemuksia teidän
kanssanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti