Viikko 12. Omia ajatuksia ylipainosta

Olen huomannut, että ylipaino ja ylipäätänsä BMI (painoindeksi) herättää kovaa keskustelua joillakin foorumeilla. Itse ihmettelin aluksi, että mitä helvettiä.. eikö se ole hienoa, että pitää tavoitteellisesta liikunnasta tai ylipäätänsä urheilee?  On upeaa, että ihmiset haastavat itsensä osallistumaan johonkin urheilutapahtumaan ja selättämään haasteensa. On hienoa, että ihmiset löytävät jotain omaa tekemistä, eikä aina tarvitse passata muille. Liikkuessani saan nollattua ajatukset, siinä eivät liikakilot ole haittana.

2015 tammikuun pyörätreeni

Kun olin juossut ensimmäisen maratonini, sain siitä hiton hyvän fiiliksen. Jokin aika sen jälkeen erään entisen triathlonistin kommentit saivat fiiliksen kuitenkin katoamaan ja tilalle tuli taas sellainen wtf-olo. Ihmettelin vain sen kaverin kommenttia, onko tämä oikea ihminen vai narsistinen kusipää? Luulisi, että kokenut urheilija on kannustava ja arvostaa muiden saavutuksia, olivatpa nämä saavutukset ihan mitä vaan. Maraton oli ollut minun pitkäaikainen haaveeni ja haasteeni, tämän kaverin yksi lausahdus oli kuin potku munille. Myöhemmin kyllä selvisi, että kaikista hyvistä ominaisuuksista huolimatta, vaakakuppi kääntyi tämän kaverin kohdalta siihen jälkimmäiseen äskettäin esittämääni vaihtoehtoon. Se oli myös ehkä yksi kannustin minulle tämän triathlonhaaveeni toteutukseen. Sain viime kesänä käännettyä tämänkin asian omaksi voitokseni.

Lahden täydenmatkan SM-triathlonkilpailun juoksuosuus 42 km

Suomalaiselle miehelle ei pidä sanoa, että et pysty johonkin, ei edes vihjata. Naisille ei saa sanoa myöskään niin, muuten nainen tekee paremmin asiat kuin kylän keskivertomiehet tai huippumiehet. Olemme pieni kansa, siksi meidän on oltava hyviä, sanoi ryhmänjohtajani Bosniassa. Asia on näin töissä, vapaa-ajalla, urheilussa ja ulkomailla. Itse yritän keskittyä hyvän tekemiseen ja olla hyvä siinä. Olen ihan hyvä monessa asiassa ja BMI ei ole vaikuttanut siihen.  

Itse olen huomannut, että on oma murheeni, jos kuljetan ylimääräistä painoa kehossani. Tiedostan, että olen kaukana huippu-urheilijoiden BMI:stä ja lopputuloksista. Pidän siitä, kun haastan itseni tekemään parempia tuloksia treenin kautta. On hienoa voittaa se olkapäällä istuskeleva pikkupiru, joka sanoo: ”älä lähde treenaamaan”. Olen voittanut sen tyypin tässä vuoden aikana todella monta kertaa. Parasta on, että treenaamisesta on alkanut tulla elämäntapa ja intohimo. On myös ollut upeaa löytää laji, josta todella pitää ja sitä on mukava harjoitella.

Aloitin triathlonin harjoittelun 10.11.2014 reilusti ylipainoisena, mutta kisoihin oli paino jo tippunut reilusti lähtöpainosta. Tuntuu hienolta huomata, että jaksaa tehdä jo kovia harjoituksia ja on tullut rohkeutta lähteä kilpailemaan. On mahtavaa nauttia kisoissa siitä tekemisestä, vaikka onkin ollut vaikeita hetkiä monet kerrat. On ollut myös helppoja hetkiä ja jalat ovat menneet kuin itsestään. Kilpailuissa on ollut upeaa, kun yleisö kannustaa minuakin. Olen nimittäin katsonut joskus taakseni, tuleeko sieltä joku kilpailun kärkinimi viimeistä kierrosta, kun minä olen vasta ensimmäisellä ja olen huomannut, että siellä ei ole ketään. Ne todellakin kannustivat minua.

On totta, että tulee manailtua niitä liikakiloja, kun vetää pitkää lenkkiä kesähelteessä tai polkee isoja mäkiä pyörällä vastatuuleen. Maalissa se paino tuntuu kuitenkin asialta, joka ei käy edes mielessä, sillä ensimmäinen ajatus viime kesän jokaisesta kilpailussa maaliviivalla oli: ”minä tein sen”.

Niitä tähän asti tehtyjä harjoituksia ja kilpailuja on ollut kiva muistella. On ollut hienoa vertailla harjoituspäiväkirjan tekemisiä vuoden takaisiin tekemisiin. Muistan vielä alun, jolloin en jaksanut juosta yhtäjaksoisesti 10 kilometriä, koska painoni oli noussut niin suureksi. Ylipaino on minun tavaramerkki siihen asti kun sitä löytyy, matkalle on jäänyt jo monta kiloa löysää painoa. On hienoa olla Köllikkäukko. Painon lisäksi matkalla on haasteena ikä. Nyt nautitaan treenaamisesta ja tekemisestä eikä murehdita liikaa. Matkalla Lazaroten Ironmaniin ja Fintriathlonin kerää koko sarjaan. No Guts, No Glory! Muistakaa, että olemme pieni kansa, siksi meidän on oltava hyviä. 

Lahden täydenmatkan SM-triathlonkilpailu 1.8.2015 maali, Köllikkäukon loppuaika 11.57.41 

Treenit

Viime viikon piti olla raskas, mutta treenipäiväkirjan mukaan se oli tuskin keskiraskas. En tiedä mistä se johtuu, mutta veto ja puhti ovat poissa. Jätin sunnuntain pitkän pyöräilynkin väliin, koska ei vaan jaksanut. Juoksu onneksi kulki ihan hyvin vielä lauantaina siihen asti kun energiat loppui. Aamukahvin energiat eivät riittäneet reilun 2 tunnin lenkille, hyvä keli antoi onneksi hyvän flow’n juoksuun. Lauantain hölmöily tankkauksen kanssa oli vain sen päivän virhe. Olin syönyt hyvin muina päivinä ja treenitkin olivat kulkeneet hyvin. Lauantaina pyöräytin polvea sen verran iltavuorossa, että sunnuntain treenit jäivät väliin ja kuuntelin vähän polven tilaa sen päivän. Toivottavasti se oli vaan jotain pientä, mikä aiheutti kivun.

Tänään on 21.3 ja se tarkoittaa sitä, että täydenmatkan Lanzaroten Ironman-kilpailuun on aikaa tasan kaksi kuukautta. Nyt pitää oikeasti keskittyä jo tulevaan kilpailuun. Harjoitteluun ja valmistautumiseen on aikaa oikeasti yksi kuukausi ja kolme viikkoa. Sitten minun pitäisi olla jo Lanzarotella kasaamassa fillaria tulevaa varten. Hitto! Siistiä! Mikä parasta, että kipua polvessa ei ole havaittavissa. 

Saliselfie 2016 maaliskuu. Se kuuluisa BMI 25,65 eli lievä lihavuus.. juu.