Herätys ja valmistelut
Kello herätti 04.45 ja ripeät aamutoimet
alkoivat välittömästi. Geelit ja urheilujuomat olin jo tehnyt valmiiksi, mutta
aamupalan tein normaalina. Keitin aamupuuron niin kuin Mamma aikoinaan teki sen
lapsenlapselleen ja jos sitä ei syönyt niin ”Markus-setä” olisi hyvin vihainen.
No kilttinä poikana söin sen nytkin, vaikka itse sen keitin. Kyytipojaksi
vetäisin kupin kahvia ja 3 kanamunaa.
Kaitsu noudatti omaa perinteistä rituaaliaan
ja seurasin Kaitsun toimia syrjäsilmällä sekä suurella mielenkiinnolla. Moninkertaisen
Ironmanin toimintaa oli mukava seurata. Kaitsu oli jo henkisesti täysin
kilpailussa. Hänestä näkyi keskittynyt, mutta ehkä hieman jännittynyt ilme.
Toistojen määrä oli kuitenkin selkeästi näkyvillä. Jokainen tavara meni
huolellisesti omalle paikalleen ja kassiin.
Ironman-kilpailijalle annetut tarvikkeet |
Itselläni on tapana laittaa kilpailuun
liittyvät varusteet alustalle. Siitä on helppo käydä läpi lajikohtaiset
varusteet ja energiat.
Uimavarusteet: märkäpuku, lasit, uimalakki
Pyöräilyvarusteet: Kypärä, kengät, ajolasit, geelit, 2 juomapulloa, numerolappuvyö /
numerolappu
Juoksu: Juoksukengät, geelit, juoksulippa, sukat
Muut: Päällä kisa-asu, nilkassa ajanottosiru ja remmi nilkkaan. Lisäksi
omahuoltopisteiden geelit ja juomat. Varustetarkastuksen jälkeen kamat
oikeisiin kasseihin ja menoksi. Jalkapumppu piti olla myös mukana, koska
kilpailujärjestäjällä ei pumppua ole antaa.
Rannassa oli taas harras tunnelma. Pimeys
peitti vielä taivaan ja tuuli puhalsi maltillisesti. Kilpailijat touhusivat
maltillisesti. Espanjalaiset tervehtivät omiaan ja tsemppasivat kilpailuun.
Puolisot pussailivat aidan läpi toisiaan ja hyvästelivät. Rengaspaineita
tarkastettiin ja varustepusseja täydennettiin. Jännitys selvästi kasvoi, kun
siirtyminen uinnin lämmittelyyn lähestyi. On hieno tunne, kun pääsee seuraamaan
tätä tapahtumaa näinkin läheltä. Samalla huomaa, kun oma jännitys kasvaa myös
hieman.
Sain pakattua geelit ja aseteltua juomapullot
pyörään. Vein myös omahuoltoon menevät pullot käsketylle paikalle. Huoltajaa en
enää löytänyt mistään ja en saanut annettua hänelle GoPro kameraa käyttöön.
Pumppukin jäi minulle käsiin pyörimään. Näin Kaitsua vielä vessajonossa ja
annoin pumpun hänelle. Menin itsekin jonon päähän jonottamaan pääsyä vessaan. Uintilämmittelyt
jäivät väliin huoltajan etsinnän ja vessajonotuksen vuoksi, mutta en antanut
sen häiritä valmisteluani. Heitin siviilikamat pussiin ja aloin pukemaan
märkäpukua päälleni. Aamu oli alkanut jo sarastamaan ja meteli rannasta
kovenemaan. Jännitystä oli selkeästi ilmassa.
Uinti
Seisoin lähtöalueella 1 tunti 10 min lähtijät
kyltin takana. Tavoiteaikani oli juuri tämä. Oli taas mukava seistä 173 cm
pitkänä isojen ukkojen keskellä. Ympärilläni oli yli 1600 uimaria ja pesukone
olisi melkoinen. Olin päättänyt lähteä suoraan keskeltä ja kovaa ensimmäiselle
poijulle. Lähtö on paha paikka ja toivoin, että väylää aukeaa hyvin edessäni.
Samassa kuulin kaiken miettimisen keskelle ”yksi minuutti!”. Jännitys kasvoi ja sykemittari näytti jo
valmiiksi 110. Uimarit tsemppasivat vielä toisiaan taputtamalla. Edessä oli
kaksi 1.9 km lenkkiä eli yhteensä 3.8 km uinti.
kuva: Hanna Reijonen |
Torven törähdyksellä tämä massiivinen
ihmismassa lähti vyörymään kohti merta. Minä siellä mukana. Olin päättänyt
uintilinjani ja en pystynyt perääntymään päätöksestäni. Kilpailijat olivat kuin
etenevä härkälauma, kaikki eteen jäävä murskaantuu sen jalkoihin. Mahtava
fiilis! Adrenaliini purkaantuu vereen ja syöksyn kauheaan pärskeeseen. Kirkas
vesi on hävinnyt, koska tämä mahdoton mylly on nostanut hiekan pohjasta
pintaan. En ollut ikinä kokenut vastaavaa kuohua vielä missään kilpailussa.
Kilpailuvideosta näkee massan voiman.
Pienen uinnin jälkeen törmään ihmismassaan.
Seinään, joka ei liiku eteenpäin. Takana tulevat uimarit alkavat puskea päälle
ja minun on pakko painaa itseni läpi tästä muurista. Pääsin läpi kovalla työllä
ja saan iskuja päähän sekä kylkiin. Pienen uinnin jälkeen joku roikkuu
nilkkaremmissä. Otin muutaman rivakan potkun uintiin mukaan ja roikkuja jäi
jonnekin taakseni. Ensimmäisellä poijulla oli ahdasta ja iskuja sateli tässä
käännöksessä myös ihan kohtuudella.
Pitkä suora osuus seuraavalle kääntöpoijulle
oli hieman jo helpompaa. Hieman ennen kääntöpoijua eteen tuli joku uimari,
jolla oli suunta hukassa. Yllättäen sain samalta uimarilta kovan potkun
naamaan. Uimalasi onneksi suojasi naamaa ja silmää. Uimalasi upposi hyvällä
imulla silmään ja kirosin ääneen. Kohta sama kaveri oli taas edessäni
mesoamassa. Otin kaveria tukevalla otteella nilkasta ja kiskaisin taaksepäin.
Vältyin uudelta potkulta naamaan tehtyäni näin. Itselläni oli koko ajan suora
linja poijua kohti, mutta tämä kaveri oli ihan pihalla, eikä tiennyt minne oli
menossa.
Kääntöpaikalla oli ruuhkaa todellakin. Kaikki
halusivat leikata juuri poijun kylkeä hipoen ja päätin ottaa oman linjan hieman
kauempaa. Jouduin silti keskelle aika tiivistä uimariporukkaa. Käteni osui
erään naiskilpailijan takaraivoon aika kovasti ja pyytelin anteeksi osumaa. Hän
kirosi jotain takaisin ihan aiheesta. Onneksi osuin häneen kämmenellä niin se
ei varmasti tehnyt kipeää. Kierroksen loppuosan pääsin kauhomaan rauhassa, jos
mukaan ei lasketa maihinnousua.
Toinen kierros alkoi rauhallisemmin. Rannan
vesi oli jo selkeämpää hiekasta ja muista uimareista. Otin silti hieman ulompaa
oman uintilinjan ja lähdin toiselle kierrokselle kauhomaan. Oli upeaa uida
energiaa säästäen ja rennosti. Ajatukset olivat käsivedoissa, suunnassa ja
seuraavassa vaihdossa. Ensimmäinen kierros oli vienyt aivan liikaa voimia. En
käyttänyt kuin käsivetoja ja potkuja harvakseen. Sain pidettyä hyvän vauhdin
uinnissa, vaikka kierrokseni oli pidempi ulkokierroksen kautta. Viimeisen
suoran otin suoraan maihinnousupaikkaa kohti ja lisäsin potkuja mukaan.
kuva: Hanna Reijonen |
Käsi osui pohjaan ja se on merkki sille, että
voin nousta ylös jaloilleni. Lähdin kahlaamaan rantaan musiikin pauhatessa
rannalla ja yleisö kannusti upeasti. Juostessani ihmiskujan keskellä kohti
vaihtopaikkaa hyvänolon tunne oli kehossa. Yksi laji takana ja kaksi edessä.
Nyt olisi kuitenkin se pitkäkestoisin ja ehkä vaativin osuus eli 180.2 km
pyöräily. Reitti on raskas ja vaarallinenkin. Raskaaksi reitin tekee kovat
tuulet, isot vaativat nousut ja kuumuus. Vaaralliseksi reitin tekee jyrkät
laskut. Laskuissa nopeudet voivat olla yli 80 km/h. Kaatuminen kovista
nopeuksista johtaa varmasti pahaan loukkaantumiseen.
Pyöräily
Varusteiden vaihto uinnin jälkeen meni
hienosti ja juoksin avojaloin pyörälle. Kengät laitoin vasta pyörällä jalkaani.
Sitten nostin pyörän telineestä ja juoksin pyörää taluttaen ohi linjasta missä
pyörän päälle saa nousta. Tälle linjalle oli kasaantunut porukkaa, jotka
yrittivät nousta ”ratsunsa” selkään ajattelematta sitä, että he tukkivat koko
aukon touhullaan. Muiden kilpailijoiden oli hankala päästä tuon sumpun ohi.
Joku espanjalainen takanani menetti hieman hermojaan näihin tien tukkijoihin.
Tässä minun uusi käytetty kilparatsu. Vanha runko hyvillä kiekoilla. Hinta- ja laatusuhde kohdallaan. Käytettynäkin saa hyvää kalustoa. |
Pyöräilyreitti |
Pyöräreitti suuntasi Puerto del Carmenista
kohti tulivuorialuetta, saaren lounaisosaa El Golfoa. Ennen El Golfoa oli
kuitenkin mukavia ”pikkumäkiä” ennen Yaizaa. Olimme käyneet edellisellä
viikolla treenaamassa siellä useaan kertaan ja se oli lempireittiäni. Tie oli
sileää ja maisemat huikean hienoja. Noin 5 m/s tuuli painoi vastaan jostain
pohjoisesta, mutta se ei haitannut menoani. Edellisenä vuonna tuuli oli paljon
kovempi ja oli paljon huonommassa kunnossa kuin tänä vuonna. Pyöräily tuntui
liiankin hyvältä.
El Golfo |
Oli mahtavaa ajaa, kun kanssakilpailijoita
tuli selkä edellä vastaan. Päätin kuitenkin rauhoittaa menoa, että jaksan ne
vaativimmat osuudet mitkä alkoivat Tequisesta. Sain poljettua uuden FTP
ennätyksen ensimmäisessä isossa nousussa kohti Los Nievesiä ja Mirador del
Hariaa eli tehontuotto jaloilla 20 min aikana oli aika hyvin tehokasta. Olimme
käyneet treenaamassa onneksi nämäkin nousut edellisellä viikolla ja oli
jotenkin helppoa polkea mäkeä ylös, kun se oli jo lihasmuistissa. Juttelin aina
ohittaessa muutaman sanan kanssakilpailijoiden kanssa, mutta hieman ennen
huippua en minäkään ollut enää juttutuulella.
Oli mukava tulla kovaa omahuoltopisteeltä Los
Nievesin/Mirador del Harian huipulta, isoa alamäkiä kohti Harian kylää. Oli
upeaa pyörittää kevyesti kampia ja ottaa happoja pois reisistä. Ihastelin tällä
serpentiinitiellä maisemia ja Kaitsu oli samassa porukassa polkemassa. Kaitsu
oli tarjonnut minulle geelin ennen Los Nievesin nousua, kun omat olivat juuri
loppuneet. Kaitsu oli ohittanut minut, kun olin käynyt vessassa. Minä oli taas
ohittanut Kaitsun, kun hän oli käynyt kusella. Nyt poljimme kovaa alamäkeä kohti
Harian kaunista kylämaisemaa ja seuraavaa kovaa nousua. Oli hieno fiilis olla
samassa kilpailussa henkilön kanssa, joka sai minut triathlonin harrastajaksi
ja Lanzarotelle.
Harian kylässä oli hieno tunnelma. Ihmiset
kannustivat kovaan ääneen ja erään baarin pihassa oli kyltti ”free beer for
competitors”. Meinasin kääntyä takaisin, kun huomasin sanat ilmainen ja olut.
Se on suomalaiselle miehelle kova paikka jatkaa matkaansa. Jos siellä olisi
ollut vielä ämpäri, niin olisin varmasti kääntynyt takaisin. Piti keskittyä
tekemiseen. Nyt alkoi seuraava kova nousu kohti Mirador del Rioa. Se pätkä oli
myös yksi reitin upeimpia. Tien nousi huippua kohti jyrkänteen reunan muotoja
myötäillen ja alhaalla näkyi meri turkoosin värisenä. Tiputusta jyrkänteeltä
oli noin 450 metriä. Aivan huipulla oli yksi huoltopaikoista ja heti huipun
jälkeen alkoi todella pitkä ja vauhdikas lasku.
Oli mahtavaa lähteä laskemaan mäkeä. Kaitsu
oli noin pari sataa metriä minun edessä. Tässä laskussa nopeudet nousevat
todella korkeiksi, nyt vaarana oli puuskittainen kova sivutuuli. Minulla oli
korkealla profiililla olevat vanteet. Ne ottivat hyvin sivutuulta itseensä ja
sain keskittyä ajamiseen. Nyt oli kuitenkin mahdollisuus ottaa aikaa kiinni ja
painaa menemään. Pahin on jo takana ja edessä oli vain Nazaretin nousu ja ”Via
dolorosa”. Ristimme noin 3,3 km pätkän Via Dolorosaksi sen epätasaisuuden takia.
Ajattelin, että se ei ole minulle niin paha kuin edellisenä vuonna ja puskin
riskillä nyt eteenpäin Kaitsun ohi mäen alas Ariettaan. Kovin nopeus meni
varmaan yli 70 km/h, sivutuulen hidastaessa vauhtia. Takana oli jo noin 130 km
taivalta ja energiatasot sekä nesteytys olivat hyvät. Lämpötila oli
huomattavasti korkeampi kuin edellisenä vuonna ja hiki valui solkenaan. Musta
ajoasu oli muuttumassa suolasta vaaleammaksi.
Nazatetin nousu alkoi hyvin ja 147 km kohdalla
joku napsahti kyynärpään alla. Oikean kyynärtuen alta oli katkennut pultti ja
toinen pultti alkoi löystymään. Painoin kyynärpään tiukasti tukea vasten, että
se ei tippuisi kokonaan pois. Nazaretin nousussa Kaitsu ohitti minut jälleen,
kun kurvasin BMC:n huoltoauton luo kysymään apua. Mitään ei ollut kuitenkaan
tehtävissä. Via Dolorosa oli hankala ajaa, kun en voinut ajaa pystyssä. Tuntui,
että hampaat tippuvat suusta. En voinut pitää kovaa vauhtia ja se alkoi
ärsyttämään minua.
Katkennut pultti kyynärtuen alla |
Viimeinen 10 km ennen juoksun alkua alkoi
hyviä alamäkiä. Pidin vasemmalla kädellä oikeasta kyynärtuesta kiinni ja
jarrutin oikealla. Välillä oli pakko jarruttaa etu- ja takajarrulla, kun
meinasin kaatua erään liikenneympyrän jälkeen. Pelkkä takajarrun käyttö heitti
pyörän pahaan luisuun kohti kaidetta, mutta sain oikaistua pyörän ennen
törmäystä. Oli suojelusenkelit taas mukana matkalla.
Viimeisen 5 kilometriä ajoin sen minkä pääsin.
Saavuin vaihtoalueelle ja huomasin Kaitsun edessäni. Taputin Kaitsua olkapäälle
ja jatkoin juosten juoksuvarusteideni luokse. Sain tehtyä ihan hyvän
viimeisenkin vaihdon, mutta pystyn parempaan, jos ensi vuonna menen
Lanzarotelle. Täytyy myöntää, että pasmat menivät sekaisin kyynärtuen takia ja
valmistautuminen juoksuun häiriintyi tästä episodista. Pyöräilyosuus oli
kuitenkin takana ja nyt on ”vain” maraton eli 42,2 km juoksu.
Juoksu
Olin valinnut juoksukengiksi pehmeät ja kevyet
Skechersit. Alun perin minun piti ostaa Newtonit, mutta ajattelin säästää
jalkoja pehmeämmillä kengillä. Endurance Sport toimitti minulle kengät, geelit
ja muutamia Extreme triathlon Celtmaniin tarvittavia tuotteita, noin pari
viikkoa ennen Lanzarotelle lähtöä. Kengillä en ehtinyt kuitenkaan juoksemaan
yhtään metriä ennen Lanzarotea. Luotin siihen, että jalat kyllä kestävät uudet
kengät ilman ongelmia. Nyt oli todella hyvä testi jaloille juosta kengät sisään
noin 26-28 asteen lämmössä.
Reitti oli muuttunut hieman edellisestä
vuodesta. Ensimmäinen lenkki olisi noin 31 km, joka menee Puerto del Carmenista
aina Arrecifeen asti ja takaisin Puerto del Carmeniin maalialueelle. Toinen
lenkki lähtee taas maalialueelta takaisin samaa rantatietä kohti Arrecifeä,
mutta kääntyy jo lentokentän kohdalta takaisin maalialueelle ja maaliin.
Helppoa kuin heinänteko tai sitten ei.
Ensimmäinen 10 km on sellaista läpyttelyä ja
tunnustelua. Sykkeet ovat pk-alueella ja juoksu ei tunnu pahalta. Lämpö taas
tuntuu pahalta ja nestettä kuluu. Hidastan tai pysähdyn huoltopaikoilla. Otin
pieniä pesusieniä niskaan ja olkapäihin. Kaadoin vettä jokaisella huoltopisteellä
päälleni pysyäkseni virkeämpänä. Kengät eivät olleet kevyet tai nopeat kun ne
kastuivat. Ne olivat todella huonot. Lisäksi noin 25 km kohdalla tunsin, että
neste ei enää imeydy elimistöön. Vesi hölskyi mahassa ja se tiesi ongelmia
matkan edetessä. Ainoa lääke tähän ongelmaan olisi saada suolaa jostain ja
kilpailun huoltopisteillä ei suolaa löytynyt. Geeleissä oli hieman ja otin heti
tuplageelin ja vettä päälle. Jatkoin juoksua ja lopulta päätin juosta reitin
vierellä olevaan ravintolaan. Otin sieltä suolasirottimesta suolaa katsojien
äimistellessä tekemisiäni. Iskin silmää lähimmälle ihmiselle ja sanoin, että
kroppa tarvitsee suolaa.
Olin juossut kuin sumussa. Saavuin vihdoinkin
toisen lenkin alkuun ja suolan vaikutus alkoi tuntua kehossa. Viimeinen 10 km alkoi
hieman paremmissa merkeissä. Yleisö oli villinä, kun kilpailijoita saapui jo
maaliin. On uskomatonta, miten yleisö tuo voimaa tekemiseen. Pysähdykset
huoltopaikalla olivat nyt nopeampia ja käsitys kilpailun päätöksestä alkoi
voimistua. Tämä oli kuitenkin välitavoite ennen Extreme triathlon Celtmania ja
piti laittaa jäitä hattuun. En voinut juosta jalkoja hapolle, että saisin
palautumisen kilpailun jälkeen nopeammin käyntiin.
Noin 7 km ennen maalia lisäsin hieman vauhtia.
Oli upeaa, kun neste oli imeytynyt eikä hölskynyt mahassa. Matka lyheni joka
askeleelta. Kiitin vapaaehtoisia liikenteenohjaajia kääntöpaikalla ja lähdin
kohti maalia. Matkaa enää 5 km ja fiilikset nousivat koko ajan maalin
lähestyessä. Lopulta kuulin jo maalialueen musiikin ja kuulutukset. Iho nousi
kananlihalle, kun näin maalialueen. Vasemmalla puolella oli yleisöaitio ja
tienvarret olivat yleisöä täynnä. Ihmiset kehuivat ja kannustivat. Löin
ylävitosia vähän väliä kannustajien kanssa ja lähestyin maalia. Tällä kertaa
tiesin, että saan tarttua Ironman banderolliin ja kohottaa sen ylös. Tartuin
siihen ja nostin sen kohti taivasta. Ajattelin jo seuraavaa vuotta
Lanzarotella, kun banderolli tippui taakseni ja otin mitalin kaulaani.
Oli upeaa kätellä kilpailunjohtajaa ja lähteä
lavan taakse keräämään ajatuksia. Olo oli taas hieman tyhjä, liikuttunut ja
onnellinen. Voin sanoa, kun selasin myöhemmin järjestäjän kilpailun aikana
minusta otettuja kuvia, niin melkein jokaisessa oli hymy naamalla. Joku voisi
kysyä, että mitä siinä sinun aamupuurossasi oli? Voisin sanoa, että siinä oli
koko syksyn, talven ja kevään määrätietoinen työ.
Loppusanat ja lyhyt raportti
Syksyn, talven ja kevään määrätietoinen
treenaaminen ei ollut mennyt hukkaan. Olin parantanut omaa viimevuoden aikaani
yli 1 tunnin ja 44 minuuttia, vaikka minulla oli vastoinkäymisiä kilpailussa.
Hyvä kilpailuun valmistautuminen oli varmaan ollut yksi tekijä onnistumiselle.
Edellisellä viikolla kilpailureitillä tuli pyöräilykilometrejä noin 285 km.
Uintia noin 7-8 km. Juoksua noin 30 km. Tribase-valmennus on etänä, mutta
ammattitaitoisesti suunnitellut ohjelmat vievät näköjään hyviin tuloksiin. Tämä
oli vasta 3. triathlon kesäni ja taakse on jäänyt 10 triathlon kilpailua ja 15
kg läskiä. Tällä on myös ollut vaikutusta tekemiseen.
Vuorotyö ei ole este kovalle ja aikaa
vaativalle harjoittelulle, mutta työaikamuoto on erittäin kova rasite
tekemiselle. Harvat vapaat viikonloput ja välillä pitkät 16 tuntiset työpäivät,
estävät pääsyn lähijaksoille ja rasittavat sosiaalista elämää muutenkin. Olen
haaveillut työaikamuodon muutoksesta 12 tuntiin jo pitkään. Saisin enemmän
vapaita viikonloppuja ja aikaa treenaamiseen.
Treenien ja työaikamuodon kanssa olen tehnyt välillä
monen viikon putkia todella vähillä yöunilla ja kuunnellut kuittailua
henkilöiltä ”Älä ole tuon näköinen ja naurua päälle!”. Olen varmaan ollut aika
rähjäisen näköinen välillä, kun saan tuollaisia kommentteja. On onneksi tullut
positiivisiakin kommentteja ihmisiltä. He tsemppaavat ja kannustavat. On
tuttavia, tuntemattomia, muita triathlonisteja ja yrityksiä. Kiitos teille!
Työkaverit piippujen juurella ovat upea kannustusryhmä, jotka jaksavat
kannustaa ja olla tukena, kun on todella väsynyt.
Perhe ja vaimo kärsivät työaikamuodosta eniten
ja kun treenien takia olen vielä vähemmän kotona viikonloppuisin. Koen tästä
syvää syyllisyyttä harjoitellessani. Olen kuitenkin ollut todella monta vuotta
lasten harrastuksissa kiinni ja nyt on minun aika olla hieman itsekäs.
Myöhemmin aika voisi olla jo kiitänyt ohi ja mahdollisuus mennyt. Lähdin
työelämään jo 16-vuotiaana ja tehnyt siitä asti aina jotain. Opiskelujenkin
aikana olen tehnyt aina töitä. Olen nyt kohta 47-vuotias ja luulisi, että voin
olla kerrankin itsekäs, tuntematta syyllisyyttä hyvästä olosta. Olen miettinyt
tätä asiaa viimeiset pari vuotta. Ehkä olen väärällä tiellä tai sitten
oikealla. Aika näyttää…
Nyt on kuitenkin nokka suunnattu kohti
tuntematonta. Tämä tulee olemaan kovin urheilullinen tavoite minun elämässä.
Tavoite on fyysisesti, logistisesti ja taloudellisesti ehdottomasti vaativin
mihin olen törmännyt. Palautuminen Ironman Lanzarotesta tähän kilpailuun tekee
myös haastavan. Tämä kilpailu on Extreme triathlon Celtman, Skotlannissa.
Kilpailu starttaa 17.6 aamulla. Uinti 3,2 km noin 10 asteisessa merivedessä,
pyöräily on 202 km vaativissa olosuhteissa ja juoksu 42,2 km on yhden
Skotlannin suuren vuoren yli takaisin Torridonin kylään. Siinä kilpailu
lyhykäisyydessään.
Olen käsittääkseni ensimmäinen suomalainen
kilpailija tässä kilpailussa. Suomi täyttää tänä vuonna 100, Celman on minun
henkilökohtainen Suomi100 haaste.
Lyhyt raportti
PS. Kiitos Kaj Järveläinen, kun olit mukana
kisareissulla ja kiitos geelistä ennen Los Nievesin nousua. Oli hyvä kisaan valmistava
viikko ja kisa. Olit oikeassa, kun kerroit joskus kilpailusta minulle.
Kilpailun kovuus on se mikä Ironman Lanzarotessa kiehtoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti